Masennus lisää aivohalvauksen riskiä ikääntyvillä

Göteborgilaisen Sahlgrenskan yliopistosairaalan tukimus osoittaa, että ikääntuvien masennus lisää aivohalvauksen riskin kolminkertaiseksi. Havainto puoltaa masennusta ja aivohalvausta ehkäisevien ravintolisien käyttöä.

"Kauan on tiedetty, että masennus on yleistä aivohalvauksen jälkeen ja että masennus voi lisätä aivohalvauksen riskiä ja siihen liittyvää kuolemaa”, kirjoittaa tohtori Ingmar Skoogin työryhmä Stroke-lehdessä. "Viimeisten kymmenen vuoden aikana monet tutkimukset ovat viitanneet siihen, että masennus voi todellakin vaikuttaa aivohalvauksen tuloon", neurologit lisäävät.

He tutkivat asiaa Göteborgin vanhusprojektissa (Longitudinal Gerontological and Geriatric Population Studies in Goteborg ). Siihen osallistui 401 yli 85-vuotiasta henkilöä, joilla ei ollut todettu aivovalvausta ennen seurannan alkua. Heistä 72:lla oli dementia ja 329 oli virkeitä. Koehenkilöitä seurattiin kolme vuotta, jona aikana heidän terveydentilaansa koskevia tietoja kerättiin sairaaloiden rekistereistä, kuolintodistuksista ja muista luotettavista lähteistä.

Masennusta esiintyi 18 prosentilla henkilöistä, joilla ei ollut ollut aivovalvausta. Seurannan kestäessä masentuneiden parissa sattui lähes kolme kertaa useammin aivohalvaus kuin muilla. Myös kohonneen verenpaineen ja aivohalvauksen välillä havaittiin korrelaatio. Masennus lisäsi aivohalvauksen riskiä sekä tylsistyneillä että muilla. Lisäanalyysi, jossa tarkasteltiin masennuksen kymmentä oiretta, paljasti että masennus oli ainoa ensimmäisen aivohalvauksen ennusmerkki.

"Näillä havainnoilla voi olla kliinistä merkitystä, sillä masennus ja aivohalvaus ovat yleisiä ikääntyneiden keskuudessa”, Skoogin tiimi päättelee. "Aivohalvausken riski on jälleen yksi lisäsyy diagnosoida ja hoitaa masennus asianmukaisesti”, he toteavat.

Tohtori Tolosen kommentti

Joka vuosi noin 14 000 suomalaista saa aivohalvauksen – 38 ihmistä päivässä. Joka kolmas heistä kuolee vuoden kuluessa diagnoosin asettamisesta, monet uuteen aivohalvaukseen. Tällä hetkellä Suomessa on elossa noin 50 000 aivohalvauspotilasta. E-EPA ja karnosiini voivat antaa heille merkittävää suojaa aivohalvauksen uusiutumista ja ennenaikaista kuolemaa vastaan. E-EPA ja karnosiini ovat ravintolisä, joita myyvät terveyskaupat, markettien luontaistuoteosastot ja apteekit. Mitä vahvempi E-EPA on, sitä tehokkampaa se on.

JELIS-tutkimus Lancetissa 31.3.2007

Muita uusia aiheeseen liittyviä tutkimuksia

E-EPA ehkäisee statiinien aiheuttamaa sydänlihasvauriota
Sydän- ja verisuonitaudit ovat tulehdustauteja
Japanissa annetaan diabeetikoille E-EPAa