Lukivaikeuden neurologiaa tutkitaan

Uutta tietoa aivokuvista ja ravitsemushoidosta

Aivojen kuvantamismenetelmät ovat antaneet paljon uutta tietoa lukivaikeuden neurologisista syistä ja siitä, mitä dysleksikon aivoissa oikein tapahtuu. Ymmärryksemme ongelmasta ja sen hoitomahdollisuuksista paranevat kaiken aikaa.

Uudet tutkimukset osoittavat, etteivät dyslektion aivot kykene prosessoimaan "fonemeeneja". Ne ovat puheääniä, joiden vulla erotamme sanat toisistaan – esim. 'lettu ' ja 'pettu ' erottuvat sanojen ensimmäisten kirjainten perusteella.

1980-luvulla Oxfordin yliopiston fysiologi John Stein kehitti teorian, jonka mukaan dyslektikko ei kykene tarkentamaan näköään tekstiin "skannaavalla" silmien liikkeellä, jota me kaikki teemme lukiessamme (1). Eräät muut tutkijat taas uskoivat, että vika on kuuloaistin puolella. Tämän käsityksen mukaan dyslektikko ei kykenisi erottamaan pieniä ja nopeita eroja sanoissa (2). Vika on sen verran vähäinen, ettei se estä lasta ymmärtämästä puhetta, mutta fonemeenien erottaminen on heille vaikeaa heidän opetellessaan lukemaan. Joillakin dyslektikoilla on liike- ja tasapainovaikeuksia, mikä sai Sheffieldin yliopiston psykologin Roderick Nicholsonin esittämään, että vika on pikkuaivoissa (joissa tasapainokeskus sijaitsee) (3). Eräiden amerikkalaisten tutkijoiden mukaan kyseessä olisi eräänlainen aivojen "rytmihäiriö".

Viime vuosina nämä ideat audiovisuaalisista ja pikkuaivohäiriöistä on yhdistetty laajemaksi kokonaisuudeksi, lukivaikeuden magnosellulaariteoriaksi (magnocellular theory) (4). Se perustui aluksi aivojen ruumiinavauuslöydöksiin, joita Margaret Livingstone ja Albert Galaburda julkaisivat 1991 Harvardin yliopistosta (5). Niiden mukan dyslektikoilla on poikkeamia ns. visuaalisessa magnosellulaarisessa hermoradassa, jonka tehtävänä on muokata (prosessoida) nopeasti muuttuvaa visuaalista informaatiota.

Aivoissamme on muitakin magnosellulaarisia järjestelmiä, jotka käsittelevät kuulo- ja tuntohavaintoja, joita ne syöttävät pikkuaivoihin oppimistapahtumassa. Niinpä laaja-alainen magnosellulaarinen häiriö selittää monet dyslektikkojen puutosoireet. Kaikki tutkijat eivät kuitenkaan yhdy näihin käsityksiin.


Aivokuvia: V: Normaali K: Dyslektikko. O: Huonosti lukeva ei-dyslektikko.
Pysyvästi huonosti lukeva ihminen käyttää samoja aivojen alueita (valaistut) kuin normaalisti lukeva henkilö, mutta dyslektikon aivoissa aktiviteetti on vähäisempää (keskellä). Tilaa voidaan korjata rasvahapoilla, karnosiinilla, fosfoseriinillä, vitamiineilla ja kivennäisaineilla.

Fonologisen teorian kannattajat ovat keränneet massiivisen määrän näyttöä (6). Uta Frith ja Rasmus Franck (Institute of Cognitive Neuroscience at University College London (UCL) ja Franck Ramus ovat osoittaneet, että kaikilla heidän tutkimillaan dyslektikoilla oli fonologisia puutoksia ja vain osalla oli vikaa näössä tai kuulossa tai molemmissa (7). Dysleksia on siis pääasiassa foneemisen käsittelyn vika, johon voi liittyä näkö- kuulo- ja muita neurologisia häiriöitä, mutta ne eivät ole varsinaisia ongelman syitä. Nyt on fonologinen teoria vallitseva käsitys dysleksiasta.

Aivojen magneeettikuvat

Vakuttavin uusi näyttö fonologisen teorian tueksi tulee aivokuvista, kuten toiminnallisesta magneeettikuvantamisesta (fMRI). "Se on loistava tutkimusväline", sanoo neurotieteilijä Sally Shaywitz (Yale University, New Haven, Connecticut). "Sen avulla saamme syvällistä tietoa jo pienestäkin potilasmäärästä", hän lisää. fMRI osoittaa, että aivot käyttävät lukemiseen ainakin kahta eri hermorataa. Kokemattomat lukijat käyttävät pääasiassa toista ja tottuneet, nopeat lukijat pääasiassa toista. Kumpikin rata kulkee kolmen keskeisen aivoalueen kautta vasemmassa aivopuoliskossa. Yhtä aluetta kutsutaan nimellä Brocan alue (viereisessä kuvassa vihreä), toista nimellä parieto-temporaalinen alue (ruskea) ja kolmatta nimellä parieto-okkipitaalinen alue (sininen).

Brocan alue on tunnettu jo kauan, ja sitä on tutkittu erilaisissa aivovammoissa. Brocan aluetta tarvitaan puhumiseen ja kirjoittamiseen. Parieto-temporaalista aluetta käyttävät pääasiassa aloittelevat lukijat, jotka muokkaavat sanoja kirjain kirjaimelta ja tavu tavulta aivojensa fonologisessa analyysissa. Kokeneemmat lukijat tunnistavat tällä aivoalueella suoraan kokonaisia sanoja (8). Kun koehenkilöille annetaan luettavaksi siansaksa-sanoja (esim. 'jeat' ja'lete'), he eivät heti tunnista niitä heti, vaan hän joutuvat ääntämään sanan mielessään kirjan kirjaimelta (fonemi fonemilta). Vuonna 1998 Shaywitzin työryhmä raportoi, että dyslektikkojen ja ei-dyslektikkojen aivojen aktiviteetti eroaa toisistaan (ks. kuva yllä) (8).

Monet dyslektikot oppivat ajan kanssa kompensoimaan huonoa fonologista prosessointiaan lisäämällä Brocan alueen aktiviteettia. Muuten vain huonot lukijat (siis ei-dyslektikot) pyrkivät kompensoimaan yleismuistinsa avulla. Huonosti lukevia ihmisiä on siis ainakin kahta eri tyyppiä, ja heitä voidaan opettaa eri tavoin. Dyslektikoille on kehitetty tietokoneohjelmia (esim. Stanfordin yliopiston Fast For Word), jotka kehittävät lukutaitoa.

Lähde: Naturen artikkeli

1. Stein, J. F. & Fowler, S. Br. J. Ophthalmol. 66, 332-336 (1982). | PubMed
2. Tallal, P. Brain Lang. 9, 182-198 (1980). PubMed
3. Nicholson, R. I. et al. Lancet 353, 1662-1667 (1999). Article. PubMed
4. Stein, J. F. Dyslexia 7, 12-36 (2001). Article PubMed
5. Livingstone, M. S., Rosen, G. D., Drislane, F. W. & Galaburda, A. M. Proc. Natl Acad. Sci. USA 88, 7943-7947 (1991). PubMed
6. Ramus, F. Curr. Opin. Neurobiol. 13, 212-218 (2003). | Article | PubMed
7. Ramus, F. et al. Brain 126, 841-865 (2003). | Article | PubMed
8. Shaywitz, B. A. et al. Biol. Psychiatry 52, 101-110 (2002). | ArticlePubMed
9. Shaywitz, S. E. et al. Proc. Natl Acad. Sci. USA 95, 2636-2641 (1998). | Article | PubMed
10. Shaywitz, S. E. et al. Biol. Psychiatry 54, 25-33 (2003). | Article | PubMed
11. Temple, E. et al. Proc. Natl Acad. Sci. USA 100, 2860-2865 (2003). | Article | PubMed |
12. Eden, G. F. & Moats, L. Nature Neurosci. 5, 1080-1084 (2002). | Article | PubMed

Durhamin tutkimus vahvistaa Calpen tuloksia

Lukihäiriöisten lasten lisäravinnehoidosta on saatu myönteisiä tuloksia. Raportoin kesäkuussa Marbellan Calpe-koulussa huhti-kesäkuussa 2003 tehdystä 8-vuotiaiden oppilaiden "aivoravintotutkimukesta", jonka tulokset olivat hyvät. Koulun rehtori Luis Proetta soitti minulle eilen (30.9.2003) ja kutsui minut puhumaan 11-vuotiaiden oppilaiden vanhemmille. Rehtori haluaisi, että nämäkin oppilaat saisivat "aivoravintoa" lisäravinteiden muodossa. Calpen oppilaat saivat monipuolisen lisäravinnepaketin, joka sisälsi karnosiinia, rasvahappoja, magnesiumia, sinkkiä, fosfoseriiniä ja vitamiineja.

Englannissa Durhamin tutkimukseen osallistui 12 koulusta lähes 200 lasta, joilla oli oppimis-, keskittymis-, hahmottamis- ja koordinaatiohöiriöitä. Heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen sai kolme kuukautta rasvahappokapseleita ja toinen lumevalmisteita. Kolmen kuukauden jälkeen ryhmät vaihtoivat paikkaa. Jokaisen oppilaan kehitystä seurattiin erityisen tarkasti. Tutkimusta johtivat psykologit tri Madelaine Portwood ja neuropsykologi Alexandra ("Alex") Richardson (Oxfordin yliopistosta). BBC1 TV raportoi tutkimuksesta ja Bruitannian lehdet, mm. Sunday Times, ovat kirjoittaneet tietoja siitä. Tutkimus julkaistaneen myös tiedelehdissä. Alustavien tietojen mukaan noin 40 % oppilaista olisi hyötynyt rasvahappohoidosta. Tulokset olisivat kenties olleet paremmat, jos siihen olisi lisätty ruokavalion korjaus ja annettu vielä karnosiinia, fosfoseriiniä, B-vitamiineja, magnesiumia ja sinkkiä, kuten Calpe-koulussa tehtiin.

Neurotieteilijöiden ja ravitsemustutkijoiden havainnot tukevat toisiaan: syy on aivojen neurokemiassa, jota kannattaa hoitaa myös ravintoaineiden avulla. Aivojen poikkeava kemia tuskin paranee puhumalla yhtä vähän kuin anemia.

Lukihäiriön ravitsemushoidosta