Autismi ja elohopea

Uutta tutkimustietoa ajankohtaisesta kiistakysymyksestä

Autismiin sairastuvat lapset eivät kykene normaalisti erittämään pois elimistöönsä kertyvää elohopeaa, sanovat asiaa tutkineet amerikkalaiset lääkärit. Syy erityshäiriöön on ilmeisesti geneettinen. Jo pitkään on arveltu, että rokotteissa oleva säilöntäaine, tiomersaali (orgaaninen elohopea) lisäisi osalla lapsista autismin vaaraa.

Tohtori Amy Hughesin johtamana Louisianassa toimiva lääkäriryhmä mittasi vauvojen hiusten elohopeaa ja havaitsi hämmästyksekseen, että autismiin sairastuvien vauvojen hiusten elohopeapitoisuus oli normaalia pienempi, keskimäärin 0.47 ppm, kun terveillä verrokeilla on 3.63 ppm (parts per million).

Mitä vaikeampi autismin aste oli, sitä pienempi oli hiusten elohopeapitoisuus:
vaikea autismi 0.21 ppm
keskivaikea 0.46 ppm
lievä (Aspergerin oireyhtymä) 0.79 ppm

Tulos tulkittiin siten, ettei autististen lasten elimistö kykene poistamaan normaalisti sinne kertynyttä elohopeaa. Tällöin myrkkyä kertyy aivoihin, ja se voi aiheuttaa autismia ja muita neurologisia häiriöitä, sanovat tutkijat.

Tutkimus selittää sitä, miksi rokotteiden tiomersaali aiheuttaa autismia joissakin, mutta ei kaikissa lapsissa, sanovat tutkijat. Tiomersaalia on muun muassa kurkkumätää, hinkuyskää ja jäykkäkouristusta vastaan annettavissa PDT-rokotteissa. Sitävastoin kolmoisrokote (vihurirokko-, tuhkarokko- ja sikotautirokote) ei sisällä tiomersaalia.

Elohopeamyrkytyksen oireet ovat hyvin samankaltaisia kuin autismin oireet, mistä johtuen niiden yhteyttä on epäilty. Elohopeaa kertyy elimistöön monista lähteistä: rokotteista, kalasta, amalgaamipaikoista ja ympäristöilmasta.

Orgaanisen elohopean (etyyli- ja metyylielohopea) ensimmäinen puoliintumisaika on normaalisti noin 10 vrk, mutta seuraavat puoliintumisajat saattavat olla huomattavasti pitempiä. Elohopea erittyy aivoista virtsaan, ulosteeseen ja hiuksiin. Pieni osa lapsista ei kuitenkaan pysty erittämään elohopeaa, ja sitä kertyy aivoihin, sanovat tutkijat. Toisena mahdollisuutena esitetään, että autististen lasten kohdalla useiden metallisten alkuaineiden imeytyminen ravinnosta poikkeaa normaalista. Silloin sinkki, rauta ja kupari eivät imeydy riittävästi; kaikki nämä kivennäisaineet ovat välttämättömiä lapsen normaalillle kasvulle ja kehitykselle. Myös elohopean imeytyminen saattaa olla tavallista vähäisempää, mikä heijastuisi hiusten vähäisenä pitoisuutena.

Ulkopuolisten asiantuntijoiden kommentteja

Riippumattomat asiantuntijat ovat kommentoineet tutkimusta. Tulokset ovat hämmentäviä, mutta ne eivät välttämättä vielä osoita syysuhdetta elohopean ja autismin välillä, sanoo tohtori Emmanuel Dicicco-Bloom (Robert Wood Johnson Medical School, New York). Hänen mukaansa läheskään kaikki tutkijat eivät vielä usko, että elohopeaa kertyisi nimenomaan autistisiin lapsiin.

Tohtori Simon Baron-Cohen (Cambridge University) sanoo, että elohopean ja autismin välinen yhteys on uskottava, mutta sitä ei ole vielä lopullisesti näytetty toteen. Hänen mukaansa autististen henkilöiden aivoista pitäisi päästä mittaamaan elohopean pitoisuuksia.

Tutkimuksen tulokset julkaistaan arvovaltaisessa tiedelehdessä nimeltään International Journal of Toxicology. Aiheesta kirjoitti tämän päivän The Times, ja se julkaistiin myös The New Scientist -lehdessä sekä UK Health News -nettiversiossa.

Tri Tolosen kommentti:

Karnosiini kelatoi elohopeaa ja muita raskasmetalleja pois elimistöstä. Lisäksi se toimii välittäjäaineena ja edistää muiden välittäjäaineiden, kuten GABA:n toimintaa. Karnosiini ehkäisee myös aivojen hapetusstressiä, jota elohopea aiheuttaa.

Niinpä ei ole ihme, että karnosiinilla on saatu hämmästyttävän hyviä tuloksia autistisen tautikirjon hoidossa (lue raportti). Karnosiinia saa nykyään Suomessakin vapaasti kaikista apteekeista ja luontaistuotekaupoista ja -osastoilta. Karnosiini on täysin turvallista myös pikkulapsille, sanovat asiaa tutkineet amerikkalaiset lastenneurologit. Tabletin voi murskata ruuan joukoon tai sirotella maitoon. Karnosiini on valkoista jauhetta, joka ei maistu eikä haise miltään.

Aiheeseen liittyviä uusia tutkimusraportteja:

Autismia sittenkin rokotteista, myöntää NIH
Autismi: Karnosiinihoito antoi lupaavia tuloksia
Karnosiini suojaa hermosoluja hapetusstressiltä