E-EPA nopeuttaa paranemista psykoosista

Sveitsiläisten, itävaltalaisten ja australialaisten huippupsykiatrien yhteisen tutkimuksen mukaan E-EPA (2 g/vrk) voi olla varsin hyödyllistä psykoosiin sairastuneiden henkilöiden hoidossa. E-EPA tehostaa ja nopeuttaa tavanomaisen antipsykoottisen lääkehoidon vaikutusta, päättelevät tutkijat Journal of Clinical Psychiatry -lehdessä.

Psykoosi tarkoittaa tilaa, jossa henkilö on kadottanut todellisuudentajunsa. Psykoottinen ihminen ei täysin erota mikä on oman mielen ja aivojen tuottamaa ja mikä on itsen ulkopuolista todellisuutta (lisätietoa psykoosista Wikipediasta).

Tutkimukseen valittiin alunperin 80 ensimmäistä kertaa psykoosiin sairastunutta nuorta (15–29 v.). Tauti oli kestänyt keskimäärin 7–10 kuukautta ennen E-EPA-hoidon aloittamista. Heistä 68 noudatti annettuja hoito-ohjeita koko suunnitellun 12 viikon vaikuttavuusjakson ajan.

Potilaat saivat päivittäin neljä 500 mg:n E-EPA-kapselia. Se nopeutti toipumista merkittävästi ja vähensi lääkityksen aiheuttamia sivuvaikutuksia, muun muassa lihasjäykkyyttä, vatsavaivoja ja seksihalujen häviämistä. Lääkkeinä annettiin risperidonia, olanstapiinia ja ketiapiinia, ja lisäksi tarvitaessa bentosdiatsepiineja ja unilääkettä.

E-EPAa saaneet, ei-affektiivisessa psykoosissa olleet potilaat reagoivat hoitoon käypää hoitoa saaneita verrokkeja nopeammin, joskaan vaikuttavuusjakson lopussa ei havaittu merkittäviä eroja oireita kuvaavissa muuttujissa (score). E-EPAn nauttiminen nopeutti hoitovasteen ilmaantumista 4–6 hoitoviikon kohdalla. Koko E-EPA-ryhmästä 6 viikossa hoitoon reagoi suotuisasti reagoi 42,9% [15/35] ja kaikista verrokeista 17.6% [6/34]. Ei-affektiivisista psykoosipotilaista vastaavat luvut olivat 54.2% [13/24] ja 17.2% [5/29]. 12 viikon kuluttua ryhmien välillä ei havaittu enää eroja.

E-EPAa saaneet potilaat tarvitsivat 4–6 hoitoviikon kuluessa 20 % vähemmän lääkkeitä kuin verrokit. E-EPA-ryhmässä ilmeni myös vähemmän ummetusta, seksuaalisia ja ektrapyramidaalisia sivuvaikutuksia yhdeksän ensimmäisen hoitoviikon aikana. [Tyypillisiä ekstrapyramidaalisia sivuvaikutuksia ovat rytmiset, tahdottomat kielen, kasvojen, suun tai leuan liikkeet, joihin joskus liittyy raajojen tahdottomia liikkeitä, kouristuksia ja myoklonisia nykäyksiä. Ne saattavat kestää useita kuukausia tai jopa vuosia, niiden asteittain hävitessä joillakin potilailla, kun taas ne toisilla jäävät pysyviksi.]

Johtopäätöksiä
E-EPA saattaa nopeuttaa hoitovasteen ilmaantumista ja parantaa antipsykoottisten lääkkeiden sietokykyä. Kuitenkaan tässä aineistossa ei voitu osoittaa E-EPAn parantaneen pysyvästi varhaisen psykoosin kolmen kuukauden hoidon loputulosta, mahdollisesti ns. kattovaikutuksen vuoksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että suuri osa ensimmäiseen psykoosiinsa sairastuneista tulevat oireettomiksi pelkästään tavanomaisella antipsykoottisella lääkitykselläkin.

E-EPAn vaikutustapa aivoissa
Samasta potilasaineistosta julkaistiin tuloksia myös Neuropsycopharmacology lehdessä. Siinä selvitettiin IH-MRS-menetelmällä tutkittuna E-EPAn biokemiallisia vaikutustapoja aivoissa. E-EPA vaikuttaa edullisesti aivojen aineenvaihdunnassa muun muassa kahteen aminohappoon, glutationiin ja glutamaattiin. Jälkimmäinen on aivojen tärkein toimintaa edistävä (eksitoiva) välittäjäaine. Glutamaatti osallistuu myös esim. hermosolujen kasvuun ja erilaistumiseen, liikkeiden säätelyyn, oppimiseen ja muistiin sekä tunne-elämyksiin. Tämä selittää sitä, että E-EPA vähensi negatiivisia ajatuksia ja käytöstä.

Bergerin ym. tutkimus on esitetty kansainvälisissä psykiatrien kongresseissa

International Congress of the World Federation of Societies of Biological Psychiatry, February 9-13, 2004, Sydney, Australia;
– 12th Biennial Winter Workshop on Schizophrenia, February 7-13, 2004, Davos, Switzerland;
– 24th Collegium Internationale Neuro-Psychopharmacologicum, June 20-24, 2004, Paris, France;
– 10th International Congress on Schizophrenia Research, April 2-6, 2005, Savannah, Ga, USA.

Sama psykiatriryhmä on aikaisemmassa katsauksessa tehnyt perusteellisesti selkoa siitä, miksi ja kuinka E-EPA vaikuttaa myönteisesti skitsofreniassa ja muissa mielitaudeissa (Berger ym. 2006). Turun yliopiston psykiatrit Markus Heinimaa ja Tanja Svirskis kirjoittivat Suomen lääkärilehdessä jo vuonna 2005: "Näyttöä E-EPA:n käyttökelpoisuudesta muun lääkehoidon lisänä on olemassa sekä depression että skitsofrenian osalta".

Syyskuussa 2008 Oslossa pidetyssä aivotutkijain kongressissa esitettiin norjalainen tutkimus. Sen mukaan noin joka kolmannella psykoosipotilaalla on huomattava omega-3-rasvhappojen puutos.

Berger GE, Proffit TM, McConchie M, et al. Ethyl-eicosapentaenoic acid in first-episode psychosis: a randomized, placebo-controlled trial. J Clin Psychiatry. 2007; 68 (12 ): 1867-75 [Abstract][Free Full Text]

Berger GE, Wood SJ, Wellard RM, et al. Ethyl-Eicosapentaenoic Acid in First-Episode Psychosis. A 1H-MRS Study. Neuropsychopharmacology. 2008 33(10):2467-73 [Free Full Text]

Berger GE, Smesny S, Amminger GP. Bioactive lipids in schizophrenia. Int Rev Psychiatry. 2006;18(2):85-98 [PubMed] [Free Full text]

Heinimaa M, Svirskis T. Kuinka hoitaa psykoosiriskissä olevaa? Suomen Lääkärilehti 2005;30–32 (3003-8).

Aiheeseen liittyviä muita uutisia

Kalaöljy ehkäisee naisten masennusta
Nuorten masennus ja ruokavalion laatu

Nuorison ruokatavat ja psyykkiset häiriöt
Kalansyönti odotusaikana lisää lapsen älykkyyttä
Kalaöljy vähentää itsemurhan riskiä
E-EPAn vaikutustapa kaksisuuntaisessa
USA:n psykiatriliitto suosittaa kalaöljyä mielenterveydeksi
Masennuksen ravitsemushoito – tri Tolosen katsaus
Masennuslääkkeistä – tri Tolosen katsaus