Lääkärikoulutus uudistuu: Kalaöljy ja D-vitamiini suojaavat sydäntä

Kalaöljyn vähättely sydäntä suojaavana ravintolisänä on nyt ohi, se on jäänyt tai jäämässä historiaan. Suomenkin lääketieteellisissä tiedekunnissa opetetaan jo tuleville lääkäreille, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot ja D-vitamiini suojaavat verisuonia ja sydäntä. Lääkäreille suunnattu kansainvälinen informaatiosivusto Medscape on päivittänyt kalaöljyn sydäntä suojaavat tiedot uusien kliinisten tutkimusten perusteella. Amerikan lääkärilehti JAMA (11.9.2019) ylistää farmaseuttisen kalaöljyn hyötyjä kohonneiden triglyseridien alentajana ja sydämen suojana.

Kliininen merkitys

Kalaöljyn käyttö sydäntautien ehkäisyssä ja hoidossa on ollut kauan kiistanalainen asia. Etenkin ravintolisiä vastustanut ravitsemuseliitti ja sitä liehittelevä valtamedia (HS, TS, AL, Yle ym.) on toitottanut julkisuudessa, ettei kalaöljyllä ole mitään merkitystä sydäntautien ehkäisyssä ja hoidossa. Heidän vanhentuneet tietonsa ja asenteensa ovat peräisin 1970-luvulta, ajalta ennen uusien tehokkaiden väkevöityjen kalaöljyjen aikakautta.

Yhdysvaltain Sydänliiton (AHA) asiantuntijaraati suosittelee nyt kalaöljyn omega-3-rasvahappoja kolme grammaa päivässä kohonneiden triglyseridien alentamiseen, jo ennen lääkehoidon aloittamista, jolloin sydänkohtauksen riski pienenee merkittävästi. Näin suurta päiväannosta on vaikea saada ruoasta tai peruskalaöljyistä, joissa on vain 30 % omega-3-rasvahappoja (70 % turhia tai haitallisia rasvahappoja). 135 grammaa merilohta sisältää noin 2 g omega-3:a. Vähintään sen verran pitäisi syödä joka ikinen päivä, jos mielii saada riittävästi omega-3:a pelkästään ruoasta. Kolesterolia alentavat statiinit eivät tehoa kohonnneisiin triglyserideihin, kuten omega-3:t.

Viime vuonna valmistunut jättisuuri REDUCE-IT-tutkimus muutti lääkäreiden tiedeyhteisön käsityksen kertaheitolla myönteiseksi. Tutkimuksen teki Harvardin yliopiston sydänprofessori Deepak Bhattin johtama kansainvälinen työryhmä, ja tulokset julkaistiin New England Journal of Medicine -lehdessä. Tutkimusta on selostettu sen jälkeen monissa lääkärilehdissä, myös Suomen Lääkärilehdessä ja Duodecimin pääkirjoituksessa. Tutkimusaineistona oli 8 000 potilasta, joista suurella osalla oli sepelvaltimotauti ja/tai diabetes ja joiden veren triglyseridit olivat koholla ja siksi heitä hoidettiin kolesterolia alentavilla lääkkeillä, statiineilla. Potilaat arvottiin sattumanvaraisesti kahteen ryhmään, joista toinen sai viisi vuotta (lääkityksen lisänä) lumetta ja toinen E-EPA-kalaöljyä 4 grammaa päivässä. E-EPAa saaneilla potilailla ilmeni 5-vuotisen seurannan kuluessa 25–28 % vähemmän sydänkohtauksia, sydäninfarkteja, aivohalvauksia ja -kuolemantapauksia. E-EPA alensi merkitsevästi seerumin triglyseridejä ja vähensi tulehduksen merkkiaineita veressä. Muiden uusien tutkimusten mukaan väkevöity kalaöljy – suurena päiväannoksena –  lievittää sydämen vajaatoimintaa, mikä on usein sydänfarktin seurausta. Vajaatoiminnan lääkehoito ei anna toivottua tulosta, joten apua etsitään väkevöidystä kalaöljystä (ja muista ravintolisistä).

Sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta

Kuvassa vasemmalla terve sydän, oikealla vajaatoiminta ja sen oireet ja löydökset (laajentunut sydän, hengenahdistus, nestettä keuhkoissa, turvotusta säärissä.

Italialainen kliininen tutkimus osoitti jo vuonna 2011, että kalaöljy parantaa sydämen vajaatoimintaa. Uudet tutkimukset ovat vain vahvistaneet tätä havaintoa.

Mitä enemmän veriplasmassa ja punasoluissa on kalaöljyn omega-3-rasvahappoja, etenkin EPAa, sitä pienempi on riski sairastua sydämen vajaatoimintaan, osoitti yli 6 000 kotonaan asuvan potilaan 13-vuotinen seurantatutkimus MESA. Se tehtiin tohtori Robert C. Blockin johdolla (University of Rochester School of Medicine and Dentistry, New York) ja julkaistiin JACC: Heart Failure -lehdessä. MESA-kohorttiin kuuluu keski-ikäisiä aikuisia, miehiä ja naisia yhtä paljon, ja myös afroamerikkalaisia ja muita värillisiä sekä valkoihoisia ihmisiä. ”Tulokset voivat avata uudelleen keskustelun omega-3-rasvahappojen merkityksestä sydämen vajaatoiminnan ehkäisystä ja hoidosta kalaöljyllä”, kirjoittaa maailmankuulu sydänlääkäri Aldo P. Maggioni Firenzen sydäntutkimuslaitoksesta lehden pääkirjoituksessa. Hän toteaa mm., että EPA ehkäisee sydänlihaksen sidekudoistumista (fibroosia), jota pidetään yhtenä sydäntaudin patologisena syntymekanismina. Fibroottinen sydänlihas ei johda sähköä, kuten terve sydänlihas. MESA-tutkimuksen yhtenä puutteena Maggioni pitää sitä, että kovin harvan osallistujan (vain 4,5 prosentin) veren EPA-pitoisuus oli kyllin suuri suojaamaan sydäntä. Syy: useimmat ihmiset eivät ymmärrä nauttia riittävästi EPAa sisältävää kalaöljyä, eivät edes vaikka lääkäri olisi sitä määrännyt.

"Tämä tutkimus osoitti selvästi käänteisen yhteyden veren omega-3-rasvahappojen, erityisesti EPAn, ja sydämen vajaatoiminnan välillä 13-vuotisessa seurannassa”, hän tiivistää. Maggioni suosittelee väkevöidyn kalaöljyn käyttöä ravintolisänä, sillä pelkästä kalaruoasta on vaikeaa tai mahdotonta saada riittävää määrää omega-3-rasvahappoja. OMEGA-REMODEL- ja REDUCE-IT-tutkimukset sekä hiirillä tehdyt tutkimukset osoittavat, että hyvin suuri veriplasman omega-3-rasvahappojen pitoisuus voi suojata sydänkohtauksilta ja sydämen vajaatoiminnalta, Maggioni korostaa. Riittävän suuret pitoisuudet plasmassa (ja omega-3-indeksissä) saavutetaan nauttimalla puhtaita, väkevöityjä ”farmaseuttisia” kalaöljyvalmisteita (ei peruskalaöljyjä).

Kuvio: Mitä suurempi seerumin/plasman EPA-pitoisuus on, sitä pienempi on sydämen vajaatoiminnan (HF) riski, osoittaa MESA-tutkimus. Hazard Ratio = riskisuhde, % EPA = seerumin tai plasman EPA-rasvahapon pitoisuus (kaikista veren rasvahapoista).

Useimpien amerikkalaisten omega-3-rasvahappojen pitoisuudet veressä ovat liian pieniä, ja he voisivat hyötyä saannin lisäämisestä", kommentoi tohtori Gregory C. Shearer, PhD (Pennsylvania State University, University Park) theheart.org | Medscape Cardiology -sivustoilla. Sama koskee myös suomalaisia.

Yhdysvaltain "sydäntauti- ja aivohalvausvyöhykkeen" seitsemässä kaupungissa asuvien ihmisten (SNP cohort, n = 2177) omega-3-indeksi oli keskimäärin 4,42 %. Vain 1,2 prosentilla indeksi oli toivotulla tasolla (8–12 %). 42 prosentilla indeksi oli tosi huono, alle 4 %, mikä altistaa sydäntaudeille (Harris ym. 2019).

Kalaöljyvalmisteiden käyttö suurentaa tehokkaammin veren omega-3-pitoisuuksia (ja omega-3-indeksiä) kuin runsaskaan kalaruoan syöminen, sanovat myös yhteisessä haastattelussaan tohtorit Shearer ja Timothy D O'Connell, PhD (University of Minnesota, Minneapolis).

Jo yksi gramma väkevöityjä etyyliesteröityjä omega-3-rasvahappoja päivässä vähensi sairaalahoitoa vaativia sydänkohtauksia ja -kuolemia merkitsevästi (8–9 %), osoitti italialainen GISSI-tutkimus vuonna 2008. Vuonna 2016 julkaistussa OMEGA-REMODEL-tutkimuksessa potilaat, jotka ottivat omega-3:a 4 grammaa päivässä puolen vuoden ajan, sairastuivat verrokkeja selvästi vähemmän sydäninfarkteihin, vajaatoimintaan, sydänfibroosiin ja krooniseen matala-asteiseen tulehdukseen. Seurannan aikana sydämen vajaatoimintaan sairastuneiden henkilöiden seerumin EPA-pitoisuudet olivat vain 0,69 % (optimi on 3,5 %). EPA-pitoisuus korreloi käänteisesti sydämen vajaatoimintaan (P=0.001).

"Kliinisissä tutkimuksissa, kuten GISS-FH:ssa, joissa on annettu yksi gramma omega-3:a päivässä, on sydämen vajaatoiminnan riski pienentynyt noin 10 prosenttia", toteaa tohtori Shearer. Tämä päiväannos nostaa EPA-pitoisuuden 0,7 prosentista vain 1–1,5 prosenttiin, mikä nousu on kuitenkin vielä vaatimaton. Tarve on suurempi, jotta omega-3-pitoisuus seerumissa (tai plasmassa) suurenee japanilaiselle tasolle, yli 3,5 prosentin. [Kuten tunnettua japanilaisilla esiintyy euroopalaisia ja amerikalaisia vähemmän sydänkohtauksia ja -kuolemia.] Tulevissa tutkimuksissa omega-3-annoksen tuleekin olla sellainen (4 g/vrk), että päästään riittävään pitoisuuteen ja vähintään 8 prosentin omega-3-indeksiin. Pelkästään kalaruoan syöminen ei siihen riitä, vaan tarvitaan väkevöityä, ”farmaseuttista” kalaöljyä. MARINE- ja ANCHOR-tutkimukset osoittivat, että optimaalinen sydäntä suojaava omega-3-annos on 4 grammaa päivässä, jolla seerumin EPA-pitoisuus nousee 4 prosenttiin ja sydämen vajaatoiminnan riski vähenee 35 prosenttia (nykyiseen käypään hoitoon verrattuna). Tohtori Maggioni kaipaa lisää laajoja kliinisiä tutkimuksia, joissa testataan suuria omega-3-annoksia nykyisen käyvän lääkehoidon lisänä. Siten voidaan varmistua siitä, että kalaöljy todellakin suojaa sydänpotilaita vajaatoiminnalta.

"Kalaöljy on hyvin siedettyä ja turvallista, joten kaikki positiiviset tutkimustulokset tarjoavat lisää strategioita vajaatoimintaa sairastavien ja sen riskissä olevien potilaiden auttamiseksi”, Maggioni toteaa haastattelunsa lopuksi.

Block RC, Liu L, Harrington DM et al. Predicting Risk for Incident Heart Failure With Omega-3 Fatty Acids: From MESA. JACC: Heart Failure. 2019; 7 (8)651-661 Abstract

Scales Tip Toward 'Fish Oil' PUFA Intake for Heart Failure Prevention. Medscape 16.7.2019

Harris WS, Jackson KH, Brenna JT, et al. Survey of the erythrocyte EPA+DHA levels in the heart attack/stroke belt. Prostaglandins Leukotrienes and Essential Fatty Acids. 2019 Sep;148:30-34. doi: 10.1016/j.plefa.2019.07.010.

Amerikan Lääkärilehti JAMA kirjoitti 11.9.2019 väkevöityjen farmaseuttisten omega-3-rasvahappojen merkityksestä kohonneiden triglyseridien alentamisessa ja sydäntautien ehkäisyssä ja hoidossa."Prescription Omega-3" tarkoittaa väkevöityjä kalaöljyvalmisteita, esim. E-EPAa, jotka ovat USA:ssa reseptilääkkeitä (EU:ssa ravintolisiä).

JAMA 11.9.2019

Prescription Omega-3s, Stroke Rehab, and Statins After Age 75. JAMA 11.9.2019

Tohtori Tolosen kommentti

Statiinien syönti (jota JAMA hehkuttaa) voi aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa (tätä ei taida moni lääkärikään tietää). Se voi korjaantua kun statiinit lopetetaan ja aletaan nauttia ubikinonia 300 mg/vrk (Langsjoen ym. 2019).

Langsjoen PH, Langsjoen JO, Langsjoen AM, Rosenfeldt F. Statin-Associated Cardiomyopathy Responds to Statin Withdrawal and Administration of Coenzyme Q10. Permanente Journal. 2019;23. doi: 10.7812/TPP/18.257.

Kalaöljy on tapetilla myös psykiatriassa. Kansainvälinen psykatriyhdistys suosittelee kalaöljyä, etenkin E-EPAa masennuksen hoitoon. Australialaiset psykiatrit suosittelevat World Psychiatry -lehdessä niinikään väkevöityä EPAa ja muitakin ravintolisiä psykiatristen sairauksien täydentävään hoitoon (Firth ym 2019). Masennus ja sydäntauti kulkevat usein käsi kädessä. E-EPA auttaa kumpaakin tautia.

World Psychiatry

Firth J, Teasdale B, Allot K, et al. The efficacy and safety of nutrient supplements in the treatment of mental disorders: a meta‐review of meta‐analyses of randomized controlled trials. World Psychiatry 2019, Sept 9. https://doi.org/10.1002/wps.20672 Free Full Text