Lisääkö tyydytetty maaeläinrasva sydäntautiriskiä?

Kunnon pihvi ja maitotaloustuotteet ovat terveysruokaa! Tyydytetty maaeläinrasva, jota on voissa, läskissä, maidossa, jogurtissa, kermassa, juustoissa, maidossa, kananmunissa, lihassa jne, ei lisää sydäntaudin riskiä, vaan päinvastoin ehkäisee sitä, osoittaa heinäkuussa 2018 julkaistu jättisuuri väestötutkimus. Se kattoi 218 000 ihmisen ruokatavat ja terveystiedot 50 maasta eri mantereilta. Tulokset pätevät kaikkiin maailman väestöihin, sanovat kanadalaiset tutkijat. Tulokset julkaisi johtava yleislääketieteen lehti The Lancet.

Tulosten mukaan asia on aivan päinvastoin kuin meille on uskoteltu: maitorasvan syönti vähentää 42 prosenttia riskiä kuolla aivohalvaukseen. Uusi tieto kumoaa meille yli 40 vuotta toitotettua dogmia eläinrasvojen ja kolesterolin terveysvaaroista ja järkyttää ravitsemustiedettä perustuksiaan myöten. Tulokset vahvistavat, että ravitsemussuositukset ovat olleet 40 vuotta virheellisiä. Ravitsemuseliitille tulokset ovat yhtä murskaava tyrmäysisku kuin kommunismin romahtaminen taistolaisille.

"Maitotuotteet ja liha ovat vain hyväksi sydämelle, ja ne pidentävät ikää. Ihan päinvastoin kuin meille on uskoteltu", sanoo kardiologian professori Salim Yusuf (McMaster University, Hamilton, Canada). "Ravitsemussuositukset on uudistettava", hän vaatii.

Tutkimusta johtanut tohtori Marcia Otto (University of Texas, Houston) sanoo: “Tuloksemme eivät ainoastaan tue, vaan vahvistavat merkitsevästi alati kasvavaa tieteellistä näyttöä siitä, että maitorasva – vastoin yleistä luuloa –  ei lisää sydäntautien tai kokonaiskuolleisuuden riskiä ikääntyvässä väestössä. Sen lisäksi tulokset osoittavat, että maitorasvassa on tiettyä rasvahappoa, joka voi ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja, erityisesti aivohalvausta.

Tohtori Otto korostaa, että maito, jogurtti ja juusto sisältävät runsaasti hyödyllisiä ravintoaineita, kuten kalsiumia ja kaliumia, jotka alentavat kohonnutta verenpainetta, sekä tulehdusta ehkäiseviä ja vaimentavia rasvahappoja. Nämä ravintoaineet ovat välttämättömiä terveydelle läpi elämän lapsuudesta aikuisuuteen ja vanhuuteen muun muassa luukadon (osteoporoosin) ehkäisemiseksi. Otto vaatii ravitsemussuositusten päivittämistä tutkimustulosten mukaisiksi niin, että rasvakammosta vihdoin luovutaan. "Kuluttajia on informoitu väärin ravintorasvoista", hän tiivistää. “Siksi on tärkeää, että meillä on uusia vahvoja tutkimuksia, joiden tieteellisiin faktoihin kuluttajat voivat luottaa kuulopuheiden sijaan.”

Tuloksemme pätevät eri maanosien väestöihin maailmanlaajuisesti, toteaa yksi tutkijoista, tohtori Mahshid Dehghan.

Tutkimusta selostetaan monissa Ison-Britannian lehdissä, muun muassa The Timesissä ja Daily Mailissa (28.8.2018)

Professori Kari Salminen oli oikeassa, Pekka Puska väärässä

"Maitorasva on terveellistä” kirjoitti Valion entinen tutkimusjohtaja professori Kari Salminen biologi Christer Sundqvistin terveysblogissa 17.5.2010. Salminen latoi pöytään jo tuolloin vakuuttavia tutkimuksia, joiden mukaan maitorasvalla tai sen sisältämällä tyydyttyneellä rasvalla ei ole haitallista yhteyttä sydän- ja verisuonisairastuvuuteen eikä -kuolleisuuteen. Pikemminkin päinvastoin, maitorasva on hyväksi sydämelle. "Terveys- ja ravitsemussuositukset on pikimmiten muutettava vastaamaan nykyisiä kiistattomia tutkimustuloksia. Maitorasvan tieteellisesti perusteeton ahdistaminen on vihdoin lopetettava", Salminen vaati.

Salminen uskalsi vastustaa julkisesti mm. Pekka Puskan ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan levittämiä valeuutisia maaeläinrasvojen vaarallisuudesta. Puska suhtautui Salmiseen alentuvasti mm.Ylen TV-väittelyssä ja väitti koko tiedeyhteisön olevan yksimielisesti hänen (Puskan) kannallaan. Tässä kohtaa on syytä muistuttaa mieliin yksimielisyyden paradoksi. Vaaka on kääntynyt sille kannalle, että elintasosairauksien todellinen syy on liiallisessa hiilihydraattien – ei rasvan – syönnissä. Ihmiset, jotka saavat yli 60 prosenttia energiastaan hiilihydraateista, kuolevat ennenaikaisesti.

Kuopiossa iski paniikki kun Karppanen nosti kissan päydälle

Helsingin yliopiston farmakologian professori (emeritus) Heikki Karppanen nosti kissan pöydälle julistamalla 7.11.2014 Karjalainen-lehdessä, ettei ns. kovilla rasvoilla ole yhteyttä valtimotauteihin. Samalla hän osoitti Pohjois-Karjala-projektin tulosten tulkinnat virheellisiksi. Kuopiolaiset Itä-Suomen yliopiston dosentti Juha Mustonen, tohtori Laura Kolehmainen, professori Tiina Laatikainen, professori Ursula Schwab ja THL:n tutkimusprofessori Veikko Salomaa hyökkäsivät Savon Sanomissa Karppasta vastaan väittäen, että Karppanen on väärässä ja että "sadat tutkimukset" osoittavat kiistatta maaeläinrasvojen vaarallisuuden. Myös professori Matti Uusitupa puolusti rasvaoppejaan Savon Sanomissa. Kuopiolaisten mainitsemia tutkimuksia ei kuitenkaan löydy mistään, sen professori Mikael Fogelholmkin myönsi TV:ssä jo muutama vuosi sitten. Kuopiolaisia ravitsemustutkijoita vaivaa sitoutumisen eskalaatio.

Fogelholm myöntää vihdoin: Maaeläinrasva ei olekaan vaarallista

Tyydytetty rasva muuttui vihollisesta ystäväksi vuonna 2014

Pohjoismaiden johtava ravitsemustieteen professori tanskalainen Arne Astrup (Kööpenhaminan yliopisto) teki vuoden 2014 lopulla täydellisen takinkäännöksen ja laati pääkirjoituksen johtavaan ravitsemuslääketieteen lehteen American Journal of Clinical Nutrition. Siinä hän antaa "synninpäästön" voille, maidolle, juustolle ja muille meijerituotteille: Niiden haitallisuudesta valtimoille ei ole mitään tieteellistä näyttöä, päätteli Astrup. Hänen mielestään maitorasva muuttui vihollisesta ystäväksi.