Ranskalaistutkimus: Kalaöljy parantaa ikäihmisten kuntoa

THL, lääkärireura Duodecim, Suomen valtamedia (Yle, HS, TS, AL, IL, IS, SS, ym.) ja ravitsemuseliitti vähättelevät ravintolisien, muiden muassa kalaöljyn terveysvaikutuksia ja yrittävät saada ihmiset luopumaan niiden käytöstä, vaikka pätevät tieteelliset tutkimukset todistavat aivan päinvastaista. Uusia suuria ja kalliita positiivisia tutkimuksia on tekeillä ja julkaistaan tiedelehdissä jatkuvasti eri maissa geriatriassa, kardiologiassa, psykiatriassa, onkologiassa (syöpätaudeissa), reumatologiassa, jne. Uusin raportti tulee Ranskan yliopistoista, joiden tutkijat osoittivat yhdessä, että ikäihmisten huonoon fyysiseen kuntoon liittyy matala omega-3-indeksi ja kääntäen, että suuri omega-3-indeksi parantaa sitä. Omega-3-indeksin voi mittauttaa esimerkiksi Synlabissa, ja huonoa indeksiä voi suurentaa helposti ja turvallisesti nauttimalla väkevöityä etyyliesteröityä kalaöljyä, esimerkiksi E-EPAna tai E-EPAn ja E-DHA:n yhdistelmävalmisteena, kuten uusissa suurissa sydäntutkimuksissa parhaillaan tehdään. Mittautin hiljattain oman indeksini, joka oli yli 12 %.  D-vitamiinin pitoisuus seerumissani oli 167 nmol/l.

Tutkimuksen taustaa

Lukuisista tieteellisistä tutkimuksista tiedämme, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot EPA ja DHA pitävät yllä ja kohentavat aivojen, luuston sekä sydän-, verisuoni- ja immuunijärjestelmän toimintoja. Kalaöljy ehkäisee sarkopeniaa eli vanhus-raihnaisuus-oireyhtymää (gerasteniaa). Vaikutus perustuu suurelta osin omega-3-rasvahappojen antioksidatiivisiin ja anti-inflammatorisiin ominaisuuksiin. Kalaoljyn on osoitettu kohentavan kuntoilijoiden ja eliittiurheilijoiden – mm. Yhdysvaltain edustusuimareiden – kuntoa ja terveyttä, mutta asiaa on tutkittu vasta vähän ikäihmisillä. Ranskalaiset gerontologit (vanhuustutkijat) selvittivät asiaa yli 1400 kotonaan asuvan vanhuksen keskuudessa. Tulokset kumoavat ravintolisien vastustajien väitteitä.

Näin tutkimus tehtiin

Multidomain Alzheimer's Disease Trial (MAPT) -tutkimus selvittää kalaöljyn omega-3-rasvahappojen vaikutusta kolmen vuoden vaikutusjakson kuluessa yli 70-vuotiaiden ihmisten Alzheimerin taudin ehkäisyssä ja hoidossa. Hankkeeseen osallistuu 1 680 ikäihmistä (keski-ikä 75,3 vuotta, naisia 64,8 %). Osallistujat saavat ravitsemus- ja kunto-ohjausta ja lisäksi päivittäin kolmen vuoden ajan kaksi pehmytgelatiinikapselia, jotka sisältävät yhteensä 800 mg DHA-rasvahappoa. DHA valittiin ilmeisesti siksi, että eläinkokeissa DHA on potentoinut retinoidihappoa ja parantanut jyrsijöiden kognitiivisia toimintoja Alzheimerin taudin mallissa ja ikäntyneillä eläimillä (Casali ym, 2015). Harvardin yliopsiton professori Charles Serhanin työryhmä on osoittanut, että DHA:sta syntyvä nanomolekyyli (10.17S-dokosatrieeni eli neuroprotektiini D1 [NPD1]) ehkäisee aivoissa Alzheimrin taudille tyypillisten amyloidi-beeta-paakkujen muodostusta. Mielestäni koehenkilöille nyt annettu annos on mielestäni turhan pieni, ja lisäksi ihmettelen, ettei annettu lainkaan EPAa, joka myös tutkitusti ehkäisee ja jarruttaa Alzheimerin tautia

Koehenkilöistä 1 449 on nyt syönyt kaikki kalaöljynsä ja heidän painoindeksinsä (BMI), omega-3-indeksinsä ja fyysinen kuntonsa on mitattu ennen vaikutusjaksoa ja sen jälkeen. Omega-3-indeksit luokiteltiin neljään ei ryhmään, matalimmasta korkeimpaan.

Arvostetuttu ravitsemustieteen lehti julkaisi nyt raportin kalaöljyn vaikutuksesta osallistujen fyysiseen kuntoon. Gerontologi Bertrand Fougèren työryhmä mittasi kotonaan asuvien ikääntyvien ihmisten omega-3-indeksiä ja fyysistä suorituskykyä Short Physical Performance Battery (SPPB) -menetelmällä, jossa testataan monipuolisesti tavallisia kuntoon liittyviä suorituksia (esimerkki kuvassa alla).

SPPB-testi

Kuvassa yksi SPPB-testi: nousu istualtaan seisomaan ilman käsien apua. Koehenkilöä pyydetään nousemaan viisi kertaa mahdollisimman ripeästi, ja siihen kulunut aika mitataan. Aika kertoo henkilön kunnosta. Lisäksi mitattiin mm. käsien puristusvoimaa ja muita lihaskuntoa osoittavia seikkoja.

Matalan omega-3-indeksin ryhmän testitulokset olivat huonompia kuin kolmen ylimmän indeksiryhmän. Erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä sen jälkeen, kun oli otettu huomioon sekoittavat tekijät (ikä, sukupuoli, kognitiiviset toiminnot, masentuneisuus ja BMI). Tulokset olisivat voineet olla vielä parempia, jos olisi annettu myös EPAa sisältävää kalaöljyä ja päiväannos olisi ollut suurempi, vähintään 2 000 mg. Mutta tällaisenaankin tulos oli tyhjää parempi, ja osoitti,että omega-3-indeksi kannattaa mitata, jotta nähdään, pitäisikö kalaöljyn saantia lisätä. Huomautan vielä, että monet muutkin ravintolisät (berberiini, E-EPA, karnosiini, magnesium, vitamiinit, probiootit, ubikinoni ym., parantavat tutkitusti ikäihmisten ja nuorempien fyysistä ja henkistä suorituskykyä.

Fougère B, De Souto Barreto P, Goisser S, et al. Red blood cell membrane omega-3 fatty acid levels and physical performance: Cross-sectional data from the MAPT study. Clinical Nutrition 2018 Aug 20 DOI: https://doi.org/10.1016/j.clnu.2017.04.005

Tohtori Tolosen kommentti

Monet muukin ravintolisät, mm. berberiini, D-vitamiini, karnosiini, magnesium, ubikinoni, jne, ehkäisevät ja jarruttavat  tutkitusti vanhenemismuutoksia. Tuore amerikkalaistutkimus vahvistaa Oulun yliopistollisen keskussairaalan tutkimusta, jonka mukaan D-vitamiinin puute (S-D-25 < 50 nmol/l) on yleistä ikäihmisillä, ja se liittyy gerasteniaan sekä eritoten sydän- ja verisuonisairauksiin ja heikentää niiden ennustetta. Yhdysvaltain geriatriyhdistys suosittelee yli 70-vuotiaille 100 µg D-vitamiinia päivässä, mikä yleensä nostaa S-D-25:n riittävän suureksi (yli 100 nmolin/l.) Samaa mieltä ovat Oxfordin ja New Yorkin yliopistojen tutkijat (ks linkki alla). Suomen valtion ravitsemusneuottelukunnan suositus yli 70-vuotiaille (20 µg/vrk) on aivan liian vähän.

Ikääntyvien ihmisten D-vitamiinin tarve on 100 µg/vrk