Kalaöljy suojaa tyypin 2 diabeetikon sydäntä

Kalaöljyn hyödyllisyydestä sydäntautien ehkäisyssä ja hoidossa taitetaan julkisuudessa ja tieteellisessä kirjallisuudessa peistä puolesta ja vastaan – myös Suomessa. Koska diabeetikot ovat suurin sydäntautien riskiryhmä, ovat englantilaiset (Leedsin, Lontoon, Newcastlen ja Yorkin yliopistot), australialaiset (Melbournen yliopisto) ja slovenialaiset sydäntutkijat yhdessä julkaisseet laajan ja perusteellisen koontitutkimuksen eli meta-analyysin tyypin 2 diabeetikoilla tehdyistä kalaöljytutkimuksista. Ne puoltavat eittämättä kalaöljyn käyttöä tyypin 2 diabeetikon sydämen suojana. Diabeetikoille kehittyy nimittäin usein jo oireettomassa vaiheessa alkava sydänsairaus nimeltään diabeettinen kardiomyopatia eli sydänlihastauti (englanniksi Diabetic cardiomyopathy, DCM), joka on erilainen sydänlihastauti kuin muilla sydänpotilailla. Diabeettisessa kardiomyopatiassa mukana kuvassa ovat myös makro- ja mikroverenkierron häiriöt munuaisissa ja hermostossa; syynä ovat solujen voimalaitosten, mitokondrioiden energian tuotannossa ilmenevät häiriöt ja triglyseridien kertyminen sydänlihakseen. Ne aihettavat diabeteksen lisätauteja. Diabetes on siis luonteeltaan mitokondriotauti, jota voidaan ehkäistä ja hoitaa ravintolisillä, kute kalaöljyllä ja berberiinillä. Analyysi käsitti 45 satunnaistettua kliinistä tutkimusta ja 2 674 diabeetikkoa. Meta-analyysi kumoaa Suomessakin valtamedian levittämiä valeuutisia kalaöljyn sydänvaikutuksista.

Kalaöljyn omega-3-rasvahappojen syönti ruoan lisänä korjaa veren rasva- ja sokerihäiriöitä sekä kroonista matala-asteista tulehdusta, jotka ovat diabeetikkojen kardiometabolisia biomarkkereita eli sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, päättelevät tutkijat.

Meta-analyysi kumoaa muun muassa kuopiolaisen ravitsemusterapian professorin Ursula Schwabin julkisuudessa usein esittämiä ja valtamedian toistamia virheellisiä väitteitä, joiden mukaan kalaöljy muka olisi vaarallista terveydelle, ”koska se suurentaa LDL-kolesterolia”. Väite ei saa tukea meta-analyysista, asia on päinvastoin. Etenkin E-EPA-kalaöljy nimenomaan alentaa LDL-kolesterolia, ApoB:tä ja kohonneita triglyseridejä, osoittavat suuret kliiniset tutkimukset ANCHOR ja MARINE, jotka on julkaistu monissa sydänlääkäreiden ammattilehdissä. Alla oleva grafiikka näyttää, kuinka statiineja syövän naispotilaan seerumin rasvaprofiili koheni merkitsevästi sen jälkeen, kun hän alkoi nauttia E-EPAa 4 g/vrk.

E-EPAn vaikutus veren rasvoihin

Naispotilaan veren rasva-arvot korjaantuivat merkitsevästi 1 (siniset pylväät) ja 2 vuodessa (vihreät pylväät) sen jälkeen, kun E-EPA+E-DHA vaihdettiin pelkkään E-EPAan (4 g/vrk). Huomaa, että "hyvä" HDL-kolesteroli lisääntyi, muut kolesterolit ja triglyseridit vähenivät merkitsevästi. LDL-C=LDLkolesteroli, TGs=triglyseridit, Non-HDL-C= muut kolesterolit kuin HDL, TC=kokonaiskolesteroli. VLDL-C=hyvin pieni LDL-kolesteroli , HDL-C= HDL-kolesteroli. Kuva artikkelista Crandell JR 2016.

Uuden meta-analyysin voi lukea maksutta kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

O'Mahoney LL, Matu J, Price OJ,  et al. Omega-3 polyunsaturated fatty acids favourably modulate cardiometabolic biomarkers in type 2 diabetes: a meta-analysis and meta-regression of randomized controlled trials. Review. Cardiovascular Diabetology. 2018 Jul 7;17(1):98. doi: 10.1186/s12933-018-0740-x. Free Full Text pdf

Tohtori Tolosen kommentti

Tyypin 2 diabeetikoille määrätään yleensä statiineja, joiden tarkoitus on vähentää sydänkohtauksen riskiä. Statiinit alentavat kylläkin kolesterolia, mutta vain heikosti kohonneita triglyseridejä, joita pidetään sydäntautien riskitekijöinä. Monissa kliiinisissä tutkimuksissa on osoitettu, että väkevöidyn kalaöljyn (2–4 g/vrk) lisääminen statiinihoitoon alentaa merkitsevästi triglyseridejä, minä uskotaan pienentävän sydänkohtausten riskiä. Esimerkiksi Atorvastatiini + 4 g omega-3:a toimii hyvin insuliiniresistenteillä lihavilla miehillä.

Amerikkalaiset kliiniset tutkijat Kevin C. Maki ja Mary R. Dicklin (Center for Metabolic and Cardiovascular Health, Glen Ellyn) pohtivat uudessa kirjallisuuskatsauksessaan syitä kalaöljyn rasvahapoista käytävään oppiriitaan sydäntautien ehkäisyssä ja täydentävässä hoidossa. He kysyvät otsikossaan "Onko lasi puoliksi täynnä vai onko jo lyöty naula kalaöljyn arkkuun?"

"Arkunnaulaajien" riemu on ennenaikaista, toteavat kirjoittajat. Analysoituaan aiheesta 30 kliinistä kaksoissokkotutkimusta Maki ja Dicklin toteavat, että monet ei-positiiviset tutkimukset (joissa kalaöljystä ei ole saatu hyötyä) ovat olleet huonosti tehtyjä: Koehenkilöiden omega-3-statusta (omega-3-indeksiä) ei ollut mitattu ennen vaikutusjaksoa, kalaöljyn päiväannokset ovat olleet liian pieniä (< 850 mg), vaikutusjakso on ollut liian lyhyt, jne. Esimerkiksi usein viitatussa hollantilaistutkimuksessa omega-3:n (EPA+DHA) päiväannos oli vain 400 mg (Kromhuot ym. 2010). Kalaöljyn vähättelijät vetoavat usein juuri näihin kehnoihin tutkimuksiin.

Maki ja Dicklin korostavat, että parhaillaan on käynnissä suuria kliinisiä sydänpotilaiden kalaöljytutkimuksia (REDUCE-IT, STRENGTH, ASCEND, VITAL, EVAPORATE), joissa tuhansille suuren riskin statiineja syöville potilaille annetaan farmakologista omega-3:a suurena päiväannoksena (4 g/vrk) – osassa niistä annetaan puhdasta E-EPAa. REDUCE-IT-tutkimuksessa 8 000 potilasta saa päivittäin 4-6 vuotta joko 4 g/vrk E-EPAa tai lumetta. Hanke aloitettiin jo vuonna 2011, ja sen odotetaan valmistuvan syyskuussa 2018. Jos tulokset ovat odotusten mukaiset, myöntänee Yhdysvaltain lääkevirasto FDA E-EPAlle käyttöindikaation sepelvaltimotaudin ehkäisyyn ja hoitoon. Vuonna 2012 indikaatioksi annettiin jo kohonneiden triglyseridien alentaminen annoksella 2-4 g/vrk.

Toisessa tuoreessa katsauksessaan samat sydäntutkijat toteavat, että aktiivinen preventiivinen terapia tuottaa parhaan tuloksen juuri riskiryhmissä. Kalaöljyn omega-3-rasvahapot, etenkin etyyliesteröidyssä väkevöidyssä muodossaan, suojaavat sydäntä infarktin aiheuttamalta fibroosilta (sidekudoistumiselta) osoittavat uudet tutkimukset Heidari ym. 2016, 2018). Sidekudosta syntyy sydänlihakseen, kun sen omat solut kuolevat. Fibroosi paksuntaa ja jäykistää sydänlihasta ja aiheuttaa vajaatoimintaa. Fibroosia syntyy kaikissa sydäntaudeissa, minkä vuoksi sen ehkäisy ravintolisillä on elintärkeää.

Marylandin yliopiston sydänlääkärit korostavat uudessa katsauksessaan, ettei LDL-kolesterolin alentaminen tavoitetasolle statiineilla, etsetimibillä tai PCSK9-estäjällä suinkaan poista kokonaan sydäntautien "residuaalista" (jäljelle jäävää) riskiä henkilöillä, joiden triglyseridit ovat koholla (Evans ym. 2018). Kohonneet triglyseridit ovat itsenäinen sydänkohtausten riskitekijä, ja tilanteen korjaaminen kalaöljyllä on todistettu hyvin tieteellisesti.

Kanadalaisen Montrealin yliopston sydäntutkijat puolestaan uskovat, että eri tutkimusten ristisiitaiset tulokset johtuvat siitä, ettei niissä ole otettu huomioon koehenkilöiden syömiä omega-6-rasvahappojen määriä (Desnoyers ym. 2018). Kuten yleisesti tiedetään, ovat omega-6- ja omega-3-rasvahapot toistensa vastavaikuttajia. Suomessa ylistetty rypsiöljy sisältää runsaasti omega-6:tta suhteessa omega-3:een. Terveiden suomalaisten omega-6/omega-3-suhdetta kuvaava AA/EPA-suhden on keskimäärin 7:1. Näin runsas omega-6:n runsas saanti voi estää kalaöljyn hyviä vaikutuksia. Niin kirjoittajat suosittelevatkin enintään suhdetta 5:1. Ollakseen uskottavia, tulee terveysväitteiden tueksi esittää biokemialliset/farmakologiet vaikutusmekanismit. Niinpä kanadalaistutkijat esittävät alla olevassa kuvassa, kuinka kalaöljyn omega-3-rasvahapot ja niiden metaboliitit (aineenvaihduntatuotteet) estävät omega-6:tta ja suojaavat sydäntä:

Omega-3 cardioprotection

Kaavakuva: Omega-3-:sta syntyy elimistössä tulehdusta vaimentavia ja sammuttavia nanomolekyylejä, resolviineja, jotka ehkäisevät, vaimentavat ja sammuttavat NFkB:tä, joka on tärkein tulehdusta aiheuttava molekyyli. Katkosiivat esittävät estovaikutuksia. PG= prostalandiinit, LT-leukotrieenit, COX=syklo-oksigenaasi, LOX?lipo-oksigenaasi, GPCR=G-proteiinin reseptori. Cardioprotection= sydämen suojaus. Katkoviivat esittävät estäviä toimintoja. Kuvan lähde Desnoyers ym. 2018.

Kalaöljyn omega-3-rasvahapoista syntyy elimistössä tulehdusta vaimentavia ja sammuttavia nanomolekyylejä,  resolviinejä, jotka parantavat valkosolujen kykyä torjua inlfammaatiota ja parantaa sydämen vajaatoimintaa sen ennustetta, osoittaa italaialisten sisätautilääkäreiden ja geriatrien uusi tutkimus (Chiurchiù ym. 2018). Resolviinit löydettiin jo vuona 2002 Harvardin yliopistossa, ja niiden merkitystä tutkitaan vilkkaasti eri puolilla maailmaa. Asia on tärkeä, sillä krooninen matala-asteinen tulehdus on merkittävä valtimo- ja sydäntautien syytekijä ja ylläpitäjä.

Asiantuntijat tyrmäävät Cochrane Instituutin meta-analyysin päätelmät, joissa ei otettu huomioon kaikkea kalaöljyjen sydänvaikutuksista olemassa olevaa tietoa. Sen perusteella kalaöljy suojaa sydäntä.

Lähdeviitteet:
Maki KC, Dicklin MR. Omega-3 Fatty Acid Supplementation and Cardiovascular Disease Risk: Glass Half Full or Time to Nail the Coffin Shut? Nutrients. Review. 2018 Jul 4;10(7). pii: E864. doi: 10.3390/nu10070864.
Maki KC, Dicklin MR. Assessing Cardiovascular Disease Risk and Responses to Preventive Therapies in Clinical Practice. Current Atherosclerosis Reports. Review. 2018 Mar 20;20(5):23. doi: 10.1007/s11883-018-0725-y.
Evans MC, Stalam T, Miller M. Cardiovascular Risk Assessment in Patients with Hypertriglyceridemia. Review. Current Cardiology Reports. 2018 Jul 10;20(9):71. doi: 10.1007/s11886-018-1013-8. Free Full Text
Desnoyers M, Gilbert K, Rousseau G.Cardioprotective Effects of Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acids: Dichotomy between Experimental and Clinical Studies. Review. Marine Drugs. 2018 Jul 10;16(7). pii: E234. doi: 10.3390/md16070234. Free Full Text
Chiurchiù V, Leuti A, Saracini S, et al. Resolution of inflammation is altered in chronic heart failure and entails a dysfunctional responsiveness of T lymphocytes. FASEB J. 2018 Jul 27:fj201801017R. doi: 10.1096/fj.201801017R.
Heydari B, Abdullah S, Pottala JS, et al. Effect of Omega-3 Acid Ethyl Esters on Left Ventricular Remodeling After Acute Myocardial Infarction. The OMEGA-REMODEL Randomized Clinical Trial. Circulation. 2016; 134 (5) August 2 Free Full Text
Heydari B, Abdullah S, Shah R, Francis SA, Feng JH, McConnell J, Harris W, Antman EM, Jerosch-Herold M, Kwong RY. Omega-3 Fatty Acids Effect on Post-Myocardial Infarction ST2 Levels for Heart Failure and Myocardial Fibrosis. Journal of American College of Cardiology. 2018 Aug 21;72(8):953-955. doi: 10.1016/j.jacc.2018.06.018.
Heydari B, Harris WS, Kwong RY. Letters re: Effect of Omega-3 Acid Ethyl Esters on Left Ventricular Remodeling After Acute Myocardial Infarction: The OMEGA-REMODEL Randomized Clinical Trial Circulation. 2017 Jan 10; 135(2): e13–e14.Free Full Text