Kalaöljy ja sydäntaudit

Amerikan lääkärilehti JAMA julkaisi tammikuussa meta-analyysin, jonka tulosten mukaan keskimäärin 1 gramman kalaöljyannos ei vähentänyt raskaasti lääkittyjen sydänpotilaiden sydänkohtauksia. Tämän perusteella JAMA hehkuttaa nyt, että koostetutkimus oli naula kalaöljyn arkkuun. On kuitenkin syytä huomata, että meta-analyyseissakin esiintyy merkittäviä virheitä, joita selostan tässä. Lisäksi kerron parhaillaan käynnissä olevista uusista suurtutkimuksista.

JAMAn analyysissa kalaöljyn keskimääräinen päiväannos (1 g) oli ilmeisesti liian pieni tuottamaan toivottua tulosta raskaasti lääkityillä sydänpotilailla. Toiseksi, koostetutkimukseen voidaan tarkoitushakuisesti valita vain sellaisia erillistutkimuksia, joiden tulokset vastaavat analyytikoiden asennetta, kuten Bjelakovic ja Gluud tekivät antioksidanttianalyysissaan vuonna 2008. He valitsivat 815 tutkimuksesta analyysiin vain 68 (9 %), jotta saivat mieluisensa tuloksen.

Kolmanneksi, kalaöljyjen rasvahappokoostumus vaihteli eri tutkimuksissa. Adina Gutstein ja Tina Copple muistuttavat kirjoituksessaan, etteivät tavalliset kalaöljyt vastaa laadultaan ja puhtaudeltaan farmaseuttisia valmisteita, joita uusissa hoitokokeissa annetaan. Alla oleva kuva selventää asiaa:

Peruskalaöljy ja E-EPA

Kuva. Peruskalaöljyssä on vain 30 % omega-3-rasvahappoja (EPA + DHA), loput 70 % ovat muita (turhia ja jopa haitallisia) rasvahappoja. E-EPAa saa Suomessa 90-prosenttiseksi väkevöityinä kapseleina. E-EPA antaa hyvän hoitovasteen pienellä päiväannoksella. Masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa E-EPA on aivan omaa luokkaansa, sillä EPA on ainoa antidepressiivinen omega-3-rasvahappo.

Neljänneksi, potilaiden omega-3-indeksiä ei oltu mitattu ennen testihoitoa. Eihän kalaöljylisä voi hyödyttää merkittävästi potilasta, jonka omega-3-indeksi on jo valmiiksi suuri. Kohderyhmäksi olisi pitänyt valita vain sellaisia potilaita, joiden indeksi oli pieni, alle 4 %.

Viidenneksi, raskas lääkitys voi maskeerata kalaöljyn antaman hyödyn, vaikka annos olisi suurempikin. Ja vielä, se etteivät peruskalaöljyt vähentäneet paljon lääkkeitä syövien potilaiden sydäntapahtumia, ei todista, etteikö kalaöljy  riittävän suurena annoksena ja kyllin kauan nautittuna voisi ehkäistä sydäntauteja ja lievittää lääkkeettömien potilaiden oireita.

Kalaöljytutkimuksissa esiintyy ilmiö nimeltään "placebo group contamination", jolla tarkoitetaan sitä, että osa lumeryhmän verrokeista on syönyt kokeen aikana tai juuri ennen sitä kalaöljyä, vaikka niin ei olisi saanut tehdä. Nämä koehenkilot (potilaat) ovat saattaneet tunnistaa tai olla tunnistavinaan kapseleiden mausta, ettei heille annetakaan kalaöljyä, vaan lumetta, ja siksi he ovat ottaneet omin päin kalaöljyä, koska ovat uskoneet siitä olevan heille hyötyä.

overlapping

Kuva. Jos osa verrokeista (pienempi ympyrä) on syönyt kalaöljyä ennen tutkimuksen alkua tai sen aikana, sillä voi olla hyvä omega-3-indeksi, mikä sekoittaa tutkimuksen tulosta. Kalaöljyn syöminen ruuan lisänä auttaa vain niitä, joiden indeksi on alle 8 %. Näin tutkimus ei välttämättä osoita tilastollisesti merkitsevää eroa kalaöljyä saavan ja verrokkiryhmän välillä. Ilmiö on nimeltään placebo group contamination.

Tällä hetkellä on käynnissä neljä suurta kliinistä tutkimusta, joissa vahvaa kalaöljyä (4 g/vrk) tai lumetta annetaan 60 000 sydänlääkkeitä syövälle potilaalle. Yksi näistä tutkimuksista on nimeltään Statin Residual Risk Reduction with EpaNova in High Cardiovascular Risk Patients with Hypertriglyceridemia STRENGHT. Siinä 13 000 potilasta, joilla on kohonneet seerumin triglyseridit ja matala HDL-kolesteroli, saa joko statiinien lisänä 4 g/vrk vahvaa kalaöljyä (Epanova) tai maissiöljyä 3–5 vuotta. Hoito- ja verrokkiryhmien sydäntapahtumia verrataan sitten toisiinsa. Tämä tutkimus alkoi lokakuussa 2014 ja sen odotetaan päättyvän vuonna 2019.

Toisessa, juuri päättyneessä jättitutkimuksessa, nimeltään REDUCE-IT, annettiin marraskuusta 2011 alkaen kuusi vuotta samaa 4 gramman päivittäistä E-EPA-annosta noin 4 000 statiineja syövälle potilaalle (ja lumetta 4 000 verrokille), ja sen tuloksia anaysoidaan parhaillaan. Päätapahtuma on sepelvaltimotaudin ja sydäninfarktien ehkäisy.

EVAPORATE-tutkimus täydentää REDUCE-IT-tutkimusta, kirjoittavat kardiologit Clinical Cardiology -lehdessä.

VITAL-tutkimuksessa 26 000 sydänpotilasta saa joko 1 g/vrk kalaöljyä + D3-vitamiinia tai lumetta. Tutkimusta tekee Yhdysvalloissa Brigham and Women´s Hospital (Boston). Etyyliesteröidyn kalaöljyn odotetaan ehkäisevän noin 20 % syöpätautien, sydän- ja verisuonitautien (mukaan luettuna aivohalvaus) riskiä. Jos riskin pienennys jää 8-10 prosenttiin, se on juuri ja juuri tilastollisen merkitsevyyden rajoilla.

Oxfordin yliopiston ASCEND-tutkimuksessa verrataan aspiriinin ja kalaöljyn tehoa diabeetikkojen vakavissa sydän- ja verisuonitaudeissa.

Lääketeollisuuden sponsoroima JAMA riemuitsee mielestäni ennenaikaisesti kalaöljyn kuolemasta. The jury is still out there.

Sitä paitsi, kalaöljyllä on monia muita hyödyllisiä terveysvaikutuksia, kuten kalaöljyoppaastani ilmenee.