Ubikinoni ehkäisee verenkiertohäiriön aiheuttamia vaurioita aivoissa

Noin 15 000 suomalaista saa vuosittain aivohalvauksen, jossa aivokudosta tuhoutuu äkisti verenkierron häiriintymisen vuoksi. Neljäsosa sairastuneista on työikäisiä. Monille jää neurologisia haittoja, joista kuntouttaminen voi kestää kauan, vuoden tai enemmänkin. Kaikki eivät kuntoudu kokonaan. Aivohalvauksen jälkeen muisti ja muut kognitiiviset (tieto-taito) ominaisuudet heikkenevät, ilmenee Michiganin yliopiston kliinisestä tutkimuksesta. Kaiken lisäksi joka kymmenes ikääntynyt ihminen saa hiljaisen aivoinfarktin. Nämä tutkimustiedot puoltavat aivoja suojaavien ravintolisien säännöllistä käyttöä. Uuden venäläisen rottatutkimuksen mukaan ubikinoni vähentää verenkiertohäiriön aiheuttamia muutoksia, infarktin kokoa ja neurologisia toimintahäiriöitä. Silloin kuntoutuminenkin voi nopeutua huomattavasti. Ubikinoni on turvallinen ja tehokas ravintolisä.


Ubikinonin suojaavaa vaikutusta aivoverenkierron häiriössä tutkittiin Moskovan Lemonosovin valtionyliopiston farmakologian laitoksella. Tulokset osoittivat, että suoraan suoneen ruiskutettu ubikinoni antaa merkittävää suojaa aivoille tilapäisestä verenkierron häiriöstä johtuvassa hapen puutteessa ja sen aiheuttamissa rakenteellisissa ja toiminnallisissa muutoksissa.

Ubikinoni läpäisee hyvin veriaivoesteen ja pääsee siis verenkierrosta aivoihin, kirjoittavat farmakologit. Tässä tutkimuksessa he ruiskuttivat ubikinonia rottien laskimoon selvittääkseen ubikinonin suojavaikutusta aivoissa sen jälkeen, kun aivoihin verta kuljettava keskeinen valtimo oli suljettu 60 minuutiksi. Kuten tunnettua verenvirtauksen palautuminen (reperfuusio) valtimon avaamisen/avautumisen jälkeen aiheuttaa happiradikaalimyrskyn, joka vaurioittaa hermosoluja.

Aivojen tilannetta seurattiin osalla rotista 24 tuntia ja osalla 7 vuorokautta. Osa rotista oli saanut ubikinoniruiskeen 15 minuutia ennen valtimon avaamista ja osa 45 minuuttia sen jälkeen. Ubikinonin kerta-annos oli 30 mg painokiloa kohti. Osaan rotista (verrokkeihin) ruiskutettiin pelkkää keittosuolaliuosta. Aivoista mitattiiin ubikinonin pitoisuus ja infarktin koko.

Ubikinoniruiske suurensi aivojen ubikinonipitoisuutta ja pienensi infarktin kokoa 67 prosenttia 24 tunnin kuluttua ja 35 prosenttia viikon kuluttua mitattaessa. Neurologiset toiminnot säilyivät parempina verrokkeihin nähden. Verokkien paino aleni enemmän kuin ubikinonia saaneiden rottien.

Verenkiertohäiriö (iskemia eli hapen puute) vähensi merkitsevästi verrokkien aivojen kummankin puoliskon ubikinonipitoisuutta, mutta ubikinoniruiske suurensi sitä 24 tunnin ja 7 vuorokauden kuluttua mitattaessa.

"Tuloksemme osoittavat, että ubikinoni on vahva hermojen suojelija (neuroprotektori) iskemia-reperfuusiovauriota vastaan rotilla ja ubikinoni ehkäisee sekä aivojen toimintojen heikkenemistä että rakenteiden muutoksia", kirjoittavat tutkijat. Tutkimuksen teki Department of Pharmacology, Faculty of Fundamental Medicine, Lomonosov Moscow State University, Moscow, Russia.

Tulokset vahvistavat viime vuonna julkaistua kiinalais-amerikkalaista tutkimusta, jonka mukaan ubikinoni ehkäisee vapaiden radikaalien haittavaikutuksia aivoissa ja samalla suojaa aivojen tähtisoluja eli astrosyyttejä, joiden tärkein tehtävä on huolehtia hermosolujen kemiallisesta tasapainosta. Ubikinoni lisää solujen voimalaitosten eli mitokondrioiden uudismuodostusta (biogeneesiä), mikä tuottaa aivoissa energiaa (ks kuva alla, punainen = ubikinoni, sininen = lume). Mitokondrioiden biogeneesin lisääminen on lupaava keino ehkäistä ja hoitaa patologisia tiloja, kuten ennenaikaista vanhenemista, hermoston rappeutumista ja aivohalvausta (Jing ym.2015).

Mitokondrioiden biogeneesi

Belousova M, Tokareva OG, Gorodetskaya E, Kalenikova EI, Medvedev OS. Intravenous Treatment With Coenzyme Q10 Improves Neurological Outcome and Reduces Infarct Volume After Transient Focal Brain Ischemia in Rats. Journal of Cardiovascular Pharmacology. 2016 Feb;67(2):103-9. doi: 10.1097/FJC.0000000000000320.
Jing L, He MT, Chang Y, et al. Coenzyme Q10 protects astrocytes from ROS-induced damage through inhibition of mitochondria-mediated cell death pathway. International Journal of Biological Sciences. 2015 Jan 1;11(1):59-66. doi: 10.7150/ijbs.10174. eCollection 2015. Free Full Text

Tohtori Tolosen kommentti

Suosittelen aloittamaan ubikinonin annoksella 300 mg päivässä. Annosta voi vähentää vähitellen (->200 ->100 mg:aan/vrk). Aivohalvauspotilaalle suosittelen samanaikaisesti myös karnosiinia (600–800 mg/vrk) ja E-EPAa (noin 2 grammaa päivässä). Ne nopeuttavat toipumista ja vähentävät taudin uusimisen riskiä. Näitä ravintolisiä voi nauttia jatkuvasti tauotta myös yhdessä mahdollisten lääkkeiden kanssa.