Rasvamaksa, ruokavalio ja ravintolisät

Alkoholista riippumaton rasvamaksa on yleinen sairaus, joka lisääntyy sitä mukaa kun vyötärölihavuus, metabolinen oireyhtymä ja tyypin 2 diabetes yleistyvät. Erityisesti fruktoosin (jota taloussokerissa on puolet) ja muiden nopeiden hiilihydraattien syöminen rasvoittaa maksaa. Ylipainoisilla sokeripitoisen kolavirvoitusjuoman runsas käyttö lisää jo puolessa vuodessa maksan rasvamäärää. Moni diabeetikko ja psoriaatikko kantaa rasvamaksaa tietämättään. Amerikkalaiset gastroenterologit kehottavat lääkäreitä tutkimaan potilaittensa vitamiini- ja hivenainetilanteen ja korjaamaan havaitut puutteet. Erityisesti D-vitamiinin puute on yleinen rasvamaksassa, kertoo uusi tutkimus, joka esitettiin äsken Amerikan gastroenterologien vuosikokouksessa. Myös kalaöljyn omega-3-rasvahapot, E-vitamiini ja ubikinoni ehkäisevät ja korjaavat rasvamaksaa, ilmenee pätevistä uusista tutkimuksista.

Alkoholista riippumaton rasvamaksa on yleistynyt suuresti viimeisten 20 vuoden kuluessa: tauti on jo joka neljännellä amerikkalaisella ja suomalaisella, mukana myös lapsia. Syynä on liika hiilihydraattien (erilaisten sokereiden) syönti ja sen seurauksena lihominen.

Gastroenterologit ovat nyt kiinnostuneet D-vitamiinin ja muidenkin mikroravinteiden puutteen merkityksestä tässä sairaudessa. D-vitamiinin puute on todennäköisesti tärkeä tekijä taudin synnyssä, jonka syynä on krooninen matala-asteinen tulehdus (inflammaatio). D-vitamiini hillitsee sitä sekä myös sidekudoksen kertymistä maksaan, Potashinsky sanoo MedPage Todayn haastattelussa. Rasvamaksa aiheuttaa monia oheistauteja, kuten insuliiniresistenssiä, diabetesta ja sydän- ja verisuonisairauksia sekä maksasyöpää.

Tutkimusaineistona oli 33 217 potilasta, joilla oli diagnosoitu alkoholista riippumaton rasvamaksa. Heistä yli 3 000:lla todettiin verikokeessa D-vitamiinin puute, kertoo sisätautilääkäri Alexander Potashinsky (Long Island Jewish Medical Center, North Shore-LIJ Health System in Manhasset, N.Y.).

Työryhmä keräsi verinäytteitä potilailta, jotka olivat joutuneet taudin vuoksi sairaalahoitoon. D-vitamiinin puutteen rajana pidettiin lukemaa 50 nmol/l. Rasvamaksapotilaista noin yhdellä prosentilla, mutta vain 0,3:lla prosentilla terveistä verrokeista, oli D-vitamiinvaje (tämän kriteerin mukaan).  Rasvamaksapotilaat olivat verrokkeja lihavampia, ja heillä oli useammin diabetes, metabolinen oireyhtymä, dyslipidemia (veren rasvahäiriö) tai verenpainetauti ja he tupakoivat. Tulokset tukevat vuonna 2013 julkaistua 17 tutkimuksen meta-analyyysia, jonka mukaan rasvamaksapotilailla on usein D-vitamiinin puutos.

"Meidän tutkimuksessamme yhteys [D-vitamiinivajeen ja rasvamaksan välillä] oli vielä voimakkaampi", sanoo Potashinsky. Tässä tutkimuksessa ei annettu D-vitamiinilisää, joten sen vaikutusta taudin hoitoon pitää vielä tutkia, hän huomauttaa. Joka tapauksessa jo nyt tulee kaikkien rasvamaksapotilaiden mikroravinteiden [vitamiinien ja hivenaineiden] pitoisuus selvittää, ja jos havaitaan puute, se tulee korjata, Potashinsky korostaa. Hän ennustaa, että D-vitamiinianalyysi tulee vakiotutkimukseksi maksasairauksissa. Näin kaikista lääkäreistä tulee vähitellen "vitamiinilääkäreitä".

Rasvamaksaa voidaan ehkäistä ja hoitaa vähähiilihydraattisella (vhh) ruokavaliolla, säännöllisellä kuntoliikunnalla ja ravintolisillä, joista tehokkaimpia ovat D-vitamiini, kalaöljyn omega-3-rasvahapot (Chen ym. 2015), eritoten E-EPA. DHA:kin näyttää olevan tehokas ainakin rotilla (Jump ym. 2015). Monet muutkin ravintolisät ehkäisevät ja hoitavat rasvamaksaa, kuten berberiini ja karnosiini (Kalaz ym. 2015). Karnosiini on erityisen tehokasta yhdessä E-vitamiinin ja sinkin kanssa. Klikkaa alla lisätiedoissa oleviin uutisiin.

Vhh-ruokavalio laihduttaa ja pienentää ylipainoisten ihmisten sydäntautiriskiä paremmin kuin vähärasvainen ruokavalio, ilmenee uudesta meta-analyysista, jossa käytiin läpi tutkimukset vuosilta 1966–2014 (Sackner-Bernstein ym. 2015). Analyysissa verrattiin yli 1 700 ylipainoisen ihmisen ruokatapoja. Seitsemässä tutkimuksessa vhh oli tehokkaampi - yhdessäkään vähärasvainen ei ollut tehokkaampi kuin vhh. Vhh laihdutti keskimäärin 8 kg ja vähärasvainen 6 kg. Vhh-ruokavalion tulisi olla laihduttajille ensisijainen valinta, sanoo tutkimusta johtanut tohtori Jonathan Sackner-Bernstein. Tulokset kumoavat mm. Suomen Sydän- ja Diabetesliittojen virheelliset ohjeet laihduttajille ja sydänpotilaille.

E-vitamiini ja rasvamaksa

E-vitamiinikin korjaa alkoholista riippumattoman rasvamaksan rakennetta (histologiaa), ilmenee kahdesta amerikkalaisesta tutkimuksesta, PIVENS ja FLINT. Tohtori Kris Kowdley työttovereineen (Swedish Medical Center in Seattle) esitti ne juuri American Association for the Study of Liver Diseases ( AASLD) meetingissä. Tuloksia selotetaan MedPage-sivustolla. Valitettavasti sieltä ei käy ilmi, mitä E-vitamiinin analogeja oli käytetty ja mitkä olivat päiväannokset.

PIVENS-tutkimukseen (2005–2009) osallistui 247 potilasta, jotka saivat 96 viikkoa joko E-vitamiinia tai pioglitatsonia taikka lumetta. Vain E-vitamiini oli tehokasta. Kenelläkään potilaista ei ollut diabetesta. Tässäkin tutkijat korostavat, kuinka tärkeää än kohdistaa hoito hapetusstressiin ja krooniseen matala-asteiseen inflammatioon.

FLINT studyyn (2011–2014) osallistui 283 potilasta, joista osalla (n=149) oli diabetes. 61 potilasta otti E-vitamiini jo kokeen alkaessa ja jatkoi stiä kokeen jatkuessa. Vaikutusjakso oli 72 viikkoa. Yhteensä naissä tutkimuksissa 153 diabeetikkoa ja 197 ei-diabeetikkoa söi E-vitamiinia. Maksan rakenne parani E-vitamiinilla sekä diabeetikoilla että ei-diabeetikoilla. Viimemainituilla maksan fibroosi väheni merkitsevästi. Sydäntapahtumiin ja veren rasvatasapainoon E-vitamiinilla ei ollut merkittävää vaikutusta. Kowdley pitää kuitenkin E-vitamiinia hyödyllisenä rasvamaksapotilaille.

Ubikinoni ja rasvamaksa

Sata milligrammaa (100 mg) ubikinonia päivittäin nautittuna vähentää 12 viikossa  rasvamaksasta kärsivän potilaan elimistön tulehdusta ja tautiin liittyviä maksaenstyymien muutoksia (Farsi ym. 2015). Ubikinoni on ravintolisä, erinomainen antioksidantti ja tulehdusta vaimentava yhdiste, jota saa vapaasti terveyskaupoista, apteekeista ja markettien luontaistuoteosastoilta.

Berberiini ja rasvamaksa

Berberiini parantaa alkoholista riippumatonta rasvamaksaa ehkäisemällä maksassa glukoneogeneesiä (sokerin uudelleen muodostumista), parantamalla veren rasvaprofiilia ja laihduttamalla, osoittaa uusi kiinalainen rottatutkimus. Berberiini voi olla hyvä valinta potilaille, jotka potevat rasvamaksaa, päättelevät tutkijat (Zhao ym. 2017).

Kalaz EB, Aydın AF, Doğan-Ekici I, Çoban J, Doğru-Abbasoğlu S, Uysal M. Protective effects of carnosine alone and together with alpha-tocopherol on lipopolysaccharide (LPS) plus ethanol-induced liver injury. Environ Toxicol Pharmacol. 2015 Dec 31;42:23-29. doi: 10.1016/j.etap.2015.12.018.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26773358

Potashinsky A, et al. Increased risk of vitamin D deficiency among patients with non-alcoholic fatty liver disease. American College of Gastroenterology 2015; Abstract 1147.

Kowdley KV, et al. Efficacy and safety of vitamin E in NASH patients with and without diabetes: Pooled analysis from the PIVENS and FLINT NIDDK NASH CRN trials. American Association for the Study of Liver Diseases AASLD 2015; Abstract 107.

Sackner-Bernstein J, Kanter D, Kaul S. Dietary intervention for overweight and obese adults: comparison of low-carbohydrate and low-fat diets: a meta-analysis. PLoS ONE 2015; DOI: 10.1371/journal.pone.0139817. Free Full Text
Jump DB, Depner CM, Tripathy S, Lytle KA. Potential for Dietary ω-3 Fatty Acids to Prevent Nonalcoholic Fatty Liver Disease and Reduce the Risk of Primary Liver Cancer. Review. Advances in Nutrition. 2015 Nov 13;6(6):694-702. doi: 10.3945/an.115.009423. Print 2015 Nov.
Nobili V, Alisi A, Musso G, et al. Omega-3 fatty acids: Mechanisms of benefit and therapeutic effects in pediatric and adult NAFLD. Critical Review in Clinical Laboratory Sciences. 2015 Oct 14:1-15. [Epub ahead of print]
Farsi F, Mohammadshahi M, Alavinejad P, et al.  Functions of Coenzyme Q10 Supplementation on Liver Enzymes, Markers of Systemic Inflammation, and Adipokines in Patients Affected by Nonalcoholic Fatty Liver Disease: A Double-Blind, Placebo-Controlled, Randomized Clinical Trial. Journal of American College of Nutrition. 2015 Jul 9:1-8. [Epub ahead of print]

Chen Y, Xu C, Yan T, Yu C, Li Y. ω-3 Fatty acids reverse lipotoxity through induction of autophagy in nonalcoholic fatty liver disease. Nutrition. 2015 Nov-Dec;31(11-12):1423-1429.e2. doi: 10.1016/j.nut.2015.05.022.
Zhao L, Cang Z, Sun H, Nie X, Wang N, Lu Y. Berberine improves glucogenesis and lipid metabolism in nonalcoholic fatty liver disease. BMC Endocrine Disorders. 2017 Feb 28;17(1):13. doi: 10.1186/s12902-017-0165-7.