D-vitamiinivaje aiheuttaa Alzheimerin tautia

D-vitamiinin piilevä puute, jossa seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) on alle 50 nmol/l, lisää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin ja muihin dementioihin, ilmenee uudesta koontitutkimuksesta. Tällaiset pienet S-D-25-pitoisuudet ovat Suomessa yhä arkipäivää, eikä virallisen saantisuosituksen noudattaminen riitä poistamaan vajetta läheskään kaikilta. Muistisairauksien hoito maksaa jo enemmän kuin Puolustusvoimien ylläpito.

Kiinalaisen Shandong-yliopiston tutkijat selvittivät Tanskassa, USA:ssa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa tehdyissä väestötutkimuksessa mitatun seerumin D-vitamiinipitoisuuden (S-D-25) yhteyttä muistisairauksiin. Kävi ilmeiseksi, että alle 50 nmolin/l pitoisuuksissa esiintyi merkitsevästi (63 %) enemmän Alzheimerin tautia ja muita muistisairauksia kuin henkilöillä, joiden S-D-25 oli yli 50 nmol/l.

"Matala D-vitamiinin pitoisuus voi liittyä lisääntyneeseen Alzheimerin taudin ja muiden dementioiden riskiin", päättelivät tutkijat. Heidän raporttinsa voi lukea kokonaisuudessaan maksutta alla olevasta linkistä.

Turun yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisilla esiintyy vielä yleisesti D-vitamiinivajetta, jota viranomaissuosituksen mukainen D-vitamiinin saanti ei kykene korjaamaan. Oululaisten sydänpotilaiden D-vitamiinitutkimuksessa suurimmalla osalla oli veressään D-vitamiinia alle 50 nmol/l, osalla jopa alle 10 nmol/l. Näinollen ravitsemuseliitin väitteet, ettei kenenkään ei tarvitsisi nauttia D-vitamiinia ”purkista”, ovat tutkimustiedon vastaisia ja ne perustuvat vain asennevammaan. Kansainvälinen S-D-25:n viitearvo on 75–150 nmol/l. Suomessa viranomaiset väittävät valheellisesti, että 50 nmol/l muka riittäisi kaikille.

Shen L, Ji HF. Vitamin D deficiency is associated with increased risk of Alzheimer's disease and dementia: evidence from meta-analysis. Nutrition Journal. 2015 Aug 1;14(1):76. Free Full Text