Kalaöljy parantaa kuntoilevien ikääntyvien naisten immuunijärjestelmää

Kalaöljyn nauttiminen kuntoilun lisänä parantaa terveiden, ikääntyvien naisten puolustuskykyä sairauksia ja vanhenemismuutoksia vastaan, ilmenee uudesta brasilialaisesta tutkimuksesta. Sen julkaisi ravitsemustieteilijöiden ammattilehti British Journal of Nutrition. Myös urheilijat hyötyvät reilusta kalaöljylisästä kertoo uusi kanadalaistutkimus (Journal of International Society of Sports Nutrition 2015).

Tutkimus tehtiin, koska ennestään tiedetään, että ikääntyminen heikentää immuunijärjestelmän toimintaa, jolloin erilaiset infektiot ja monet vanhenemiseen liittyvät sairaudet voivat saada yliotteen puolustuskyvystä. Fyysinen aktiivisuus ja ravintotekijät vaikuttavat immuunijärjestelmään, muun muassa T-valkosoluihin. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, tehostaako kalaöljy kunto-ohjelman hyviä terveysvaikutuksia.

Tutkimukseen osallistui 45 terveiden kirjoissa ollutta, kuntosalilla käyvää naista, keski-iältään 64 vuotta. Heidät jaettiin ryhmiin, joista

  • yksi teki kolme kuukautta kolmasti viikossa voimaharjoittelua ilman kalaöljyä,
  • toinen ryhmä teki samanlaista kunto-ohjelmaa 90 päivää ja nautti sen lisäksi 2 grammaa kalaöljyä päivässä ja
  • kolmas ryhmä teki samaa kunto-ohjelmaa 150 päivää ja nautti kalaöljyä.

Kunto-ohjelmat tehtiin lattialla ja niissä treenattiin erityisesti alaraajoja. Vaikutuksia selvitettiin mittaamalla verestä monia immuunijärjestelmän toimintaa osoittavia seikkoja. Kaikkien ruokavaliot pidettiin samankaltaisina koko vaikutusjakson ajan, jotteivät mahdolliset muutokset johtuisi erilaisista dieeteistä.

Immuunijärjestelmän muuttujat paranivat kalaöljyn ansiosta, mutta pelkkä voimaharjoittelu ei pystynyt samaan”, kirjoittavat tutkijat. Kalaöljyn nauttiminen paransi neutrofiilisten valkosolujen toimintoja ja CD4- ja CD8–lymfosyyttien tuotantoa, jotka taistelevat infektioita vastaan. Samalla IL-2- ja IFN-gamma–sytokiinien tuotanto lisääntyi (80  ja 60 %, vastaavasti). Muutokset merkitsevät sitä, että kalaöljy tehostaa kuntoilevien ikääntyvien naisten puolustuskykyä sairastumista ja vanhenemismuutoksia vastaan, toteavat tutkijat. Tästä samasta aineistosta julkaistiin jo vuonna 2012 maailman johtavassa ravitsemuslääketieteen lehdessä muita tuloksia, joita olen selostanut tässä: kalaöljy tehostaa yli 60-vuotiaiden naisten kuntoilun vaikutusta.

Tulokset vahvistavat aikaisempia tutkimuksia ravintolisien hyödyllisyydestä ikääntyvien naisten kuntoon. Amerikkalainen tutkimus osoitti äskettäin, että etyyliesteröity kalaöljy lisää ikääntyvien naisten lihaskuntoa. Skotlantilaisen tutkimuksen mukaan kalaöljy lisää ikääntyvien ihmisten lihasvoimaa. Brasilialaisen raportin mukaan kalaöljy tehostaa yli 60-vuotiaiden naisten kuntoilun vaikutusta. Reykjavikin tutkimus (Age, Gene/Environment Susceptibility-Reykjavik Study) näytti, että kalaöljy kohentaa eritoten ikääntyvien naisten kuntoa (Reinders ym. 2015). Brasilialaiset tutkijat osoittivat äskettäin, että myös D-vitamiinilisä parantaa postmenopausaalisten naisten kuntoa.

Kalaöljy parantaa myös hyväkuntoisten urheilijoiden fyysistä suorituskykyä jo kolmessa viikossa, kertoo uusi kanadalaisten urheilulääketieteilijöiden tekemä tutkimus (Lewis ym. 2015). Vaikutus perustuu perifeerisen hermo-lihasliitoksen toiminnan parantamiseen. Kalöljyn päiväannoksessa oli 375 mg EPAa, 230 mg DPA:ta ja 510 mg DHA:ta. Näin paljon on käytännössä vaikeaa tai suorastaan mahdotonta saada omega-3-rasvahappoja tavallisesta ruokavaliosta.

Mielestäni on omituista, että vaikka nämä tutkimukset on julkaistu johtavissa ravitsemustieteilijöiden ammattilehdissä, Itä-Suomen yliopiston ravitsemusyksikön tutkijat Ursula Schwab ja Jyrki Virtanen väittävät julkisuudessa kalaöljyn käytön olevan turhaa ja suorastaan vaarallista terveydelle.

Bench-pressing women can boost immunity with fish oil: Study. Nutraingredients. com 10.5.2015

Rodacki CLN, Rodacki ALF, Coelho I, et al. Influence of fish oil supplementation and strength training on some functional aspects of immune cells in healthy elderly women. British Journal of Nutrition. Published online: 10 June 2015 DOI: http://dx.doi.org/10.1017/S000711451500155
Reinders I, Murphy RA, Song X, et al. Polyunsaturated fatty acids in relation to incident mobility disability and decline in gait speed; the Age, Gene/Environment Susceptibility-Reykjavik Study. European Journal Clinical Nutrition. 2015 Jan 14. doi: 10.1038/ejcn.2014.277.

Lewis EJ, Radonic PW, Wolever TM, Wells GD. 21 days of mammalian omega-3 fatty acid supplementation improves aspects of neuromuscular function and performance in male athletes compared to olive oil placebo. Journal of International Society of Sports Nutrition. 2015 Jun 18;12:28. Abstract