Kalaöljy ehkäisee alkoholista riippumatonta rasvamaksaa

Etyyliesteröity, väkevöity kalaöljy (E-EPA+E-DHA) vähentää 15–18 kuukaudessa rasvoittuneen maksan rasvapitoisuutta, osoittavat englantilaisen Southamptonin yliopiston tutkijat kliinisessä kaksoissokkotutkimuksessaan. Yläkuvassa rasvamaksan syntyyn vaikuttavia tekijöitä, joita kalaöljy vastustaa.

Rasvamaksalla tarkoitetaan rasvan runsasta kertymistä maksasoluihin. Kun yli 5 % maksakudoksesta koostuu rasvapisaroista, on kyseessä rasvamaksa. Silloin maksa voi suurentua. Rasvamaksa on yleisin maksasairaus, ja sitä potee Suomessakin joka neljäs aikuinen, joskaan kaikki eivät ole välttämättä tietoisia tilasta. Runsas alkoholin käyttö voi olla rasvamaksan syynä, mutta sitä esiintyy myös muista syistä. Normaalipainoisilla rasvamaksaa esiintyy 1–2:lla kymmenestä, lihavilla, etenkin vyötärölihavilla 7–8:lla kymmenestä. Rasvamaksa todetaan useimmin 40 - 60 vuoden iässä, mutta nykyään sitä löytyy yhä useammin nuorilla aikuisilla ja jopa lapsilla.

Alkoholista riippumaton rasvamaksa (engl. (NAFLD) yleistyy samaa tahtia lihomisen, metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen kanssa. NAFLD liittyy usein myös sydäntauteihin. Valitettavasti tähän rasvamaksaan ei ole olemassa ns. käypää hoitoa. Niinpä apua etsitään nyt ravintolisistä.

Tutkimushenkilöinä oli 103 rasvamaksapotilasta. Heistä 51 sai 4 grammaa etyyliesteröityä kalaöljyä (E-EPA + E-DHA) päivässä ja 52 potilasta sai yhtä paljon lumekapseleita. Maksan rasvamäärä – ilmaistuna prosentteina maksakudoksesta – mitattiin tarkasti magneettiresionanssilaitteella (MRI). Koehenkilöiden punasolujen kalvoilta mitattiin EPA- ja DHA-rasvahapot, millä varmistuttiin siitä, että verumryhmä oli todella syönyt kalaöljykapselinsa.

Kalaöljyä saaneen ryhmän maksan rasvapitoisuus oli alussa keskimäärin 23 ja lopussa 16,3 prosenttia ja lumeryhmässä vastaavasti 21,7 ja 19,7 %. Kalaöljy siis vähensi maksan rasvaa selvästi verrattuna lähtötasoon ja verrokkeihin. Sitä vastoin maksan fibroosissa ei havaittu merkittäviä muutoksia.

EPA+DHA-lisä vähensi lineaarisesti maksan rasvapitoisuutta. Mitä enemmän punasolun DHA-pitoisuus suureni, sitä enemmän maksan rasva väheni, kirjoittavat tutkijat maksasairauksiin erikoistuneessa lääkärilehdessä, Hepatologyssa.

Tutkimus vahvistaa tohtori Gail Mastertonin työryhmän (Royal Infirmary of Edinburgh, Skotlanti) vuonna 2010 julkaiseman seikkaperäisen kirjallisuuskatsauksen päätelmiä: Kalaöljy ehkäisee rasvamaksaa.

Uuden tutkimuksen tekivät

  • Human Development and Health Academic Unit, Faculty of Medicine, University of Southampton, Southampton, UK;
  • National Institute for Health Research Southampton Biomedical Research Centre (in Nutrition)
  • Respiratory Biomedical Research Unit, University of Southampton and University Hospital Southampton NHS Foundation Trust, Southampton, UK.
Scorletti E, Bhatia L, McCormick KG, et al. on behalf of the WELCOME Study Investigators. Effects of purified eicosapentaenoic and docosahexaenoic acids in non-alcoholic fatty liver disease: Results from the *WELCOME study. Hepatology. 2014 Jul 4. doi: 10.1002/hep.27289.

Tohtori Tolosen kommentti

Kalaöljyn terveysvaikutuksista on julkaistu viime aikoina monia positiivisia tutkimustuloksia. Sitä taustaa vasten on merkillistä, että Helsingin Sanomat ja muu valtamedia julkaisevat toistuvasti kuopiolaisen agronomin Ursula Schwabin lausuntoja, joissa pelotellaan ihmisiä nauttimasta kalaöljyä. Lue lisää viereiseltä palstalta.