Berberiini herkistää eturauhassyöpää sädehoidolle ja maksasyöpää sytostaatille

Berberiini on osoittautunut lupaavaksi ravintolisäksi monien syöpätautien täydentävässä hoidossa. Kiinalainen tutkimus osoittaa, että berberiini herkistää eturauhassyöpäsoluja sädehoidolle. Tutkimus puoltaa berberiinin käyttöä eturauhassyövän tukihoitona, etenkin sädehoidon aikana.

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätauti. Suomessa siihen sairastuu vuosittain noin 5000 miestä. Tauti voi olla sädehoidolle vastustuskykyinen, mikä heikentää potilaan eloonjäämisen mahdollisuuksia. Siksi sädeherkkyyden parantaminen on tärkeää.

Tässä tutkimuksessa ihmisen eturauhassyöpäsolulinjoja LNCaP ja DU-145 altistettiin hapenpuutteelle ja/tai sädehoidolle. Osa soluista sai berberiiniä ja osa toimi verrokkeina. Solujen kasvua ja niiden kolonioiden muodostusta seurattiin. Lisäksi LNCaP-soluja istutettiin karvattomiin hiiriin, joille annettiin berberiiniä ja sädehoitoa.

Berberiini lisäsi annoksen mukaan prostatasyöpäsolujen ja solusiirrännäisten sädehoitoherkkyyttä, ja se korreloi HIF-1 alfan ja verisuonten kasvutekijän VEGF:n ilmentymiseen. Eturauhassyöpä voi levitä veri- ja imuteitä myöten luustoon ja muualle elimistöön, etenkin jos VEGF on aktiivinen. Berberiini vähensi VEGF:n aktiivisuutta ja samalla siis metastaasien riskiä. Berberiini on potentiaalinen tukihoito eturauhassyövän sädehoidossa, päättelevät tukijat. Tulokset vahvistavat useiden aikaisempien tutkimuksen havaintoja, joiden mukaan berberiini voi olla syöpäpotilaille hyödyllinen ravintolisä.

Englannissa syöpäprofessori Robert Thomasin johdolla on juuri julkaistu suuri eturauhassyöpäpotilaiden tutkimus, jossa kasviperäiset polyfenolit paransivat merkittävästi potilaiden ennustetta. On mielenkiintoista, että onkologitkin vihdoin tutkivat ravintolisiä ja uskovat niiden parantavan syövän ennustetta.
Professori Robert Thomasin haastattelu. Nutraingredients.com 29.5.2014

Berberiini vähentää eturauhassyöpäsolujen elossapysymystä (eng. viability) ja lisää niiden kykyä tehtä "itsemurha" (apoptoosi); vaikutus perustuu AMPK:n aktivointiin ja kaspaani 3:n ja 9:n lisääntyneeseen jakautumiseen, osoittaa Illinoisin yliopiston solututkimus. Sen julkaisi arvostetun Nature-kustantamon tiedelehti scientific Reports (Ke ym. 2018).

Berberiini herkistää munasarjasyöpäsoluja sisplatinalle (Liu ym. 2013) ja maksasyöpäsoluja sorafenibille (Nexavarille) (Huang ym. 2018). Tutkimukset puoltavat berberiinin käyttöä syöpätautien täydentävänä hoitona.

Zhang Q, Zhang C, Yang X,  et al. Berberine inhibits the expression of hypoxia induction factor-1alpha and increases the radiosensitivity of prostate cancer. Diagnostic Pathology. 2014 May 27;9(1):98. PubMed
Thomas R, Williams M, Sharma H et al. A double-blind, placebo-controlled randomised trial evaluating the effect of a polyphenol-rich whole food supplement on PSA progression in men with prostate cancer—the UK NCRN Pomi-T study. Prostate Cancer and Prostatic Disease 2014; 17, 180–186; doi:10.1038/pcan.2014.6 Open Access
Liu S, Fang Y, Shen H, Xu W, Li H. Berberine sensitizes ovarian cancer cells to cisplatin through miR-21/PDCD4 axis. Acta Biochim Biophys Sinica (Shanghai) 2013;45:756–762. doi: 10.1093/abbs/gmt075.
Free Full Text
Huang Y, Wang K, Gu C, et al. Berberine, a natural plant alkaloid, synergistically sensitizes human liver cancer cells to sorafenib. Oncology Reports. 2018 Jul 10. doi: 10.3892/or.2018.6552.

Ke R, Vishnoi K, Viswakarma N, et al. Involvement of AMP-activated protein kinase and Death Receptor 5 in TRAIL-Berberine-induced apoptosis of cancer cells. Scientific Reports. 2018 Apr 3;8(1):5521. doi: 10.1038/s41598-018-23780-x. Free Full Text