Lihominen aiheuttaa D-vitamiinin puutetta

Ennestään on tiedetty, että lihavien ihmisen veressä on vähemmän D-vitamiinia kuin normaalipainoisten. Tohtori Elina Hyppösen työryhmä on nyt selvittänyt, että lihominen aiheuttaa D-vitamiinivajeen eikä päinvastoin. Hyppönen ehdottaa, että ylipainoisten ihmisten seerumin D-vitamiinin pitoisuus tulisi mitata ja mahdollinen puutos tulisi korjata, jottei siitä koidu vaaraa terveydelle. Tutkimuksen ilmestyttyä Suomen THL alkoi pelotella julkisuudessa D-vitamiinin yliannostelun vaaroilla.

Tohtori Elina Hyppönen (UCL Institute of Child Health, Lontoo) johti uutta tutkimusta, jossa vahvistettiin, että lihavilla ihmisillä on muita useammin D-vitamiinin puute (PlosOne 5.2.2013).

"D-vitamiinin puute on maailmanlaajuinen terveysongelma. Vaikka monet tutkimukset ovat keskittyneet selvittämään auringonvalon vähäisyyden ja liiallisen aurinkovoiteiden käytön merkitystä [D-vitamiinin puutoksen syynä], meidän ei tule unohtaa, että myös lihavuus aiheuttaa D-vitamiinivajetta", sanoo tri Hyppönen. "Tutkimuksemme korostaa ylipainoisten ja lihavien ihmisten [veren] D-vitamiinipitoisuuden monitorointa (mittaamista), jotta D-vitamiinivajeen aiheuttamat terveyshaitat voidaan estää".

Suomessa lääkäriseura Duodecim lähetti uutisen tästä tutkimuksesta medialle, ja mm. Iltalehti julkaisi sen 7.2.2013. Lue alkuperäinen tiedote alla olevasta linkistä.

Obesity leads to vitamin D deficiency

THL pelottelee taas

Tutkimuksen ilmestyttyä tiedelehdessä ja terveysuutisissa kautta maailman ilmestyi THL:n ravitsemusyksikön johtaja Suvi Virtanen pelottelemaan suomalaisia TV:ssä, radiossa ja lehdistössä (Iltalehti 6.2.) D-vitamiinin yliannostelun vaaroilla. Virtasen mukaan tämä vaara alkaa heti, jos viranomaissuositus (7,5 µg/vrk) ylittyy. Virtanen ei näköjään tiedä, että eritoten lihavat ja eri tavoin sairaat tarvitsevat moninkertaisen päiväannoksen D-vitamiinia viranomaissuositukseen nähden.