Johtuuko lihominen suolistobakteereista?

Mikrobiologit osoittivat ensi kerran vuonna 2004, että lihavien hiirten suolistofloora poikkeaa normaalipainoisten floorasta. Sama havainto tehtiin sittemmin myös ihmisillä. Lihavuuden syy voikin siis olla suolistobakteereissa. Uusi kiinalainen tutkimus vahvistaa tätä käsitystä. Tutkimus on herättänyt suurta kiinnostusta kaikkialla. Haukkuuko ravitsemustiede väärää puuta syyttäessään rasvaista ruokaa lihavuusepidemiasta?

Professori Zhao Liping työryhmineen (Shanghain Jiao Tong -yliopistosta) löysi lihavien ihmisten suolistosta runsaasti enterobakteeria, joka hiirille syötettynä lihotti niitä. Verrokkihiiret, joilta siis puuttui tämä bakteeri, eivät lihoneet vaikka niille syötettiin rasvapitoista ruokaa ja niiden liikkumista rajoitettiin.

Enterobakteeri vaikuttaa geeneihin siten, että elimistöön kertyy rasvaa eikä sitä kyetä kuluttamaan, sanoo professori Zhao (Kiinassa sukunimi tulee ennen etunimeä). Tämä on puuttuva rengas tutkimuksissa, jotka liittävät lihomisen suolistobakteereihin, hän lisää. Tutkimus julkaistiin International Society for Microbial Ecology -lehdessä. Se on herättänyt suurta huomiota maailmalla ja monet tutkijat ovat kommentoineet sitä.

Englantilainen biologian tohtori David Weinkove (Durham University) sanoo: "Jos bakteeri aiheuttaa lihavuutta, se (bakteeri) voi olla tulehdusta aiheuttava ja sen voi saada ympäristöstä tai esim. vanhemmaltaan. Lihominen ei siten johtuisikaan käyttäytymisestä". Jos näin on, niin lihavuuden ehkäisy ja hoito voivat saada aivan uuden käänteen. Silloin puheet rasvaisesta ruoasta voidaan unohtaa. Ihmisen suolistossa on 200–300 erilaista bakteerikantaa, ja niiden yhteispaino on yli kilon.

Shanghain tutkijaryhmä syötti lihavalle diabeettiselle miehelle ruokaa, joka oli suunniteltu estämään enterobakteerin kasvua. Mies laihtui 30 kiloa 23 viikossa, ilman liikuntaa. Miehen kohonnut verensokeri ja verenpaine alenivat ja rasvamaksa parani. Tulos oli yllätys tutkijoillekin. Professori Zhao, joka itsekin oli ylipainoinen, laihtui 20 kiloa samalla ruokavaliolla. Se sisälsi täysjyväviljaa, kiinalaista yamia, karvasmelonia*, perinteisiä kiinalaisia yrttejä ja imeytymättömiä hiilihydraatteja (frukto-oligosakkarideja), jotka kaikki yhdessä muuttivat suolen pH:ta niin, että enterobakteerin aktiivisuus estyi. Samalla tulehdusta ehkäisevän bakteerin Faecalibacterium prausnitziin osuus kaikista suolistobakteereista lisääntyi lähes nollasta 14,5 prosenttiin koko suoliston bakteerimäärästä.

*Karvasmelonia saa Helsingin Hakaniemen hallin lähellä
Hämeentie 3:ssa sijaitsevasta vietnamilaisesta Vii Voan ruokakaupasta.

"Enterobakteeri vapauttaa endotoksiineja, jotka aiheuttavat insuliiniresistenssiä ja hidastavat sokerin ottoa verestä [lihaksiin] aterioiden jälkeen. Silloin ihmisellä on nälkä ja hän syö liikaa", selittää professori Zhao.
The Financial Times 18.12.2012
Yliopiston tiedote

Mueller K, Ash C, Pennisi E, Smith O. The Gut Microbiota. Science 6 June 2012:1245. Published online 6 June 2012. Doi: 10.1126/science.336.6086.1248

Lisää uutta tietoa suolistobakteereista

Tohtori Joseph Mercola tarjoaa maksutta laajan tietopaketin videoineen ystävällisten suolistobakteerien merkityksestä immuunijärjestelmälle ja terveydelle ylipäätään. Bakteerit osaavat tunnistaa toisensa, kommunikoida keskenään ja käyttäytyä sosiaalisesti. Sanalla sanoen bakteerit muodstavat "sisäisen ekosysteemimme". Pre- ja probioottien merkitystä on selvästi aliarvioitu. Minusta on skandaali, että EU:n EFSA on tyrmännyt kaikki probioottien terveysväiteanomukset. Verovaroin ylläpidettyjen EFSA:n ja Eviran toiminta heikentää kansanterveyttä, lisää valtavasti terveydenhuollon kustannuksia ja sataa suoraan lääketeollisuuden laariin.
New Discoveries About How Gut Bacteria Can Have Profound Implications for Your Health. December 29, 2012