D-vitamiini ja diabetes

D-vitamiini ehkäisee sekä lasten että aikuisten diabetesta, kertovat tutkimukset Yhdysvalloista, Espanjasta, Ruotsista ja Pakistanista. Valtion ravitsemusneuvotelukunta, Suomen Diabetesliitto, THL ja ravitsemustieteilijät ovat aiheuttaneet valtavaa vahinkoa kansanterveydelle ja -taloudelle vastustaessaan D-vitamiinia ja muita ravintolisiä.

Amerikkalaisen Tufts-yliopiston diabetestutkijat osoittivat aikaisemmin (Nurses' Health Studyssa), että D-vitamiini vähentää naisten riskiä sairastua diabetekseen ja parantaa haimasolujen insuliinia tuottavien beetasolujen toimintaa jopa 25 prosenttia. Samat tutkijat ovat analysoineet seerumin D-vitamiinipitoisuuden (S-D-25) yhteyttä diabeteksen ilmaantumiseen 2,7 vuotta kestäneessä seurantatutkimuksessa nimeltään Diabetes Prevention Program (DPP). Siihen osallistuu yli 2000 henkilöä, joilla on suuri riski sairastua diabetekseen ja joiden S-D-25:tä on mitattu toistuvasti. Tulokset julkaistaan Yhdysvaltain Diabetesliiton lehdessä Diabetes Care.

Suurimman S-D-25:n tertiilissä (yli kolmannes, keskimäärin 30,1 ng/ml = 75 nmol/l) diabetekseen sairastumisen riski oli yli 30 % pienempi kuin alimmassa tertiilissä (keskimäärin 12,8 ng/ml = 32 nmol/l).

Johtopäätös: Suuri seerumin D-vitamiinin pitoisuus liittyy pieneen diabeteksen riskiin henkilöillä, joilla on perinnöllisistä syistä suuri taipumus sairastua tähän tautiin.

Tutkimus tehtiin Bostonissa, joka sijaitsee 40. leveyspiirillä (kuten Madrid ja Rooma). Suomi sijaitsee 60 ja 70 leveyspiirien välissä, jossa saadaan D-vitamiinia auringosta paljon vähemmän.

Tulokset saavat tukea Málagan yliopiston tuhannen henkilön 15 vuotisesta seurannasta, jossa kukaan yli 30 ng/ml (75 nmol/l) ryhmästä ei sairastunut diabetekseen, kun sitä vastoin monille pienemmän pitoisuuden ihmisille puhkesi tyypin 2 diabetes. Tutkijoille oli suuri yllätys, että  Aurinkorannikollakin esiintyy D-vitamiinin puutetta, ja se lisää diabeteksen riskiä (González-Molero ym. 2011).

Iranilaisten lastenlääkäreiden tutkimus osoittaa, että tyypin 1 diabetesta sairastaville lapsille joka toinen viikko annettu 1250 µg annos D-vitamiinia (tekee 90 µg/vrk) parantaa sokeritasapainoa (alentaa kohonnutta HbA1c:tä) (Ordooei ym. 2014).

Kymmenen tutkimuksen meta-analyysi vahvistaa, että D-vitamiinivaje on yleistä ja se aiheuttaa tyypin 1 diabetesta (Liu ym. 2015). Pakistanilainen 136 prediabeetikon ja 136 terveen verrokin tutkimus osoittaa, että D-vitamiinivaje lisää esidiabeteksen riskiä (Qurrat-Ul-Ain ym. 2016).

Ruotsalainen Linköpigin yliopiston tutkimus osoittaa, että D-vitamiinivaje on yleinen ja se lisää riskiä sairastua diabetekseen (Samefors ym. 2016). Japanilainen tutkimus puolestaan kertoo, että pienikin D-vitamiinlisä ehkäisee terveiden ihmisten insuliiniresistenssiä ja alentaa paastoveren sokeria (Sun ym. 2016).

Diabeetikoilla ja erityisesti sen aiheuttamasta hermovauriosta (diabeettisesta neuropatiasta) käsvivillä potilailla on terveitä vähemmän D-vitamiinia veressään, ja samalla tulehdussytokiinit IL-17 ja IL-13 ovat koholla, osoittaa turkkilainen kliininen tutkimus. Sen aineistona oli 70 diabeetikkoa ja 30 tervettä verrokkia. D-vitamiinin puute on korjattavissa oleva diabeetikkojen riskitekijä, joka altistaa hermovaurioille, päättelevät tutkijat (Bilir ym. 2016).

Ruotsalainen tutkimus vahvistaa yhteyttä D-vitamiininpuutteen ja ylipainoisten lasten tyypin 1 diabeteksen välillä (Ekbom ja Marcus 2016).

Japanilais-kiinalainen tutkimus vahvistaa, että D-vitamiinilisä voi parantaa veren sokeritasapainoa ja insuliinin toimintaa ja ehkäistä siten tyypin 2 diabetesta (Sun ym. 2016).

Tutkimus Kuopiosta vahvistaa tässä uutisessa esitettyjä tietoja D-vitamiinin puutteen yhteydestä diabetekseen. Mikael Fogelholm, Pekka Puska ja Christel Lamberg-Allardt ovat tehneet megaluokan vahingon Suomen kansalle vastustamalla ravintolisiä, pitämällä D-vitamiinin saantisuosituksen liian pienenä ja aiheuttamalla siten diabetesta sekä lasten allergioita ja muita kroonisia sairauksia.

Pakistanin Aga Khan University Hospitalin sisätautiosastolla mitattiin 141 tyypin 2 diabeetikon (102 miehen ja 39 naisen) S-D-25 ja “pitkä sokeri” eli HbA1c. Potilaat olivat iältään 22–70-vuotiaita. Tulosten mukaan D-vitamiinin puute liittyi suurentuneeseen HbA1c-lukemaan (> 7 %) ja huonoon sokeritasapainoon. Diabeetikot voivat hyötyä D-vitamiinilisästä, päättelivät lääkärit Pakistanin lääkärilehdessä (Iqbal ym. 2016).

Iqbal K, Islam N, Mehboobali N, Asghar A, Iqbal MP. Association of vitamin D deficiency with poor glycaemic control in diabetic patients. Journal of Pakistani Medical Association. 2016 Dec;66(12):1562-1565. Abstract
Samefors M, Scragg R, Länne T, Nyström FH, Östgren CJ. Association between serum 25(OH)D3 and cardiovascular morbidity and mortality in people with Type 2 diabetes: a community-based cohort study. Diabetes Medicine. 2016 Nov 18. doi: 10.1111/dme.13290.
Sun X, Cao ZB, Tanisawa K, Ito T, Oshima S, Higuchi M. Vitamin D supplementation reduces insulin resistance in Japanese adults: a secondary analysis of a double-blind, randomized, placebo-controlled trial. Nutrition Research. 2016 Oct;36(10):1121-1129. doi: 10.1016/j.nutres.2016.07.006.
Bilir B, Tulubas F, Bilir BE, et al. The association of vitamin D with inflammatory cytokines in diabetic peripheral neuropathy. Journal of Physical Therapy Science. 2016 Jul;28(7):2159-63. doi: 10.1589/jpts.28.2159
.Liu C, Mi Lu M, Xia X et al. Correlation of serum vitamin D level with type 1 diabetes mellitus in
children: a meta-analysis. Nutrición Hospitaleria. 2015;32(4):1591-1594 Free Full Text
Qurrat-Ul-Ain, Khan DA, Ijaz A, et al. Decreased Serum 25-Hydroxycalciferol Levels in Pre-diabetic Adults. Journal of the Collega of Physicians and Surgeons -- Pakistan. 2016 Feb;26(2):87-90. doi: 02.2016/JCPSP.8790.
Pittas AG, Nelson J, Mitri J, et al. and the Diabetes Prevention Program Research Group. Plasma 25-Hydroxyvitamin D and Progression to Diabetes in Patients at Risk for Diabetes: An ancillary analysis in the Diabetes Prevention Program. Diabetes Care 2012 Feb 8. Epub ahead of print
Pittas AG, Sun Q, Manson JE, et al. Plasma 25-Hydroxyvitamin D Concentration and Risk of Incident Type 2 Diabetes in Women. Diabetes Care 2010;33( 9) 2021-2023 doi: 10.2337/dc10-0790

González-Molero I, Rojo-Martínez G, Morcillo S, et al. Vitamin D and incidence of diabetes: A prospective cohort study Vitamin D and diabetes incidence. Clinical Nutrition 2011 Dec 26. E-pub agead of print

Ordooei M, Shojaoddiny-Ardekani A, Hoseinipoor SH, et al. Effect of vitamin d on hba1c levels of children and adolescents with diabetes mellitus type 1. Minerva Pediatrics. 2014 Nov 20. PubMed
Ekbom K, Marcus C. Vitamin D deficiency is associated with pre-diabetes in obese Swedish children. Acta Paediatrica 2016 Feb 12. doi: 10.1111/apa.13363. [Epub ahead of print]

Liu C, Mi Lu M, Xia X et al. Correlation of serum vitamin D level with type 1 diabetes mellitus in children: a meta-analysis. Nutrición Hospitaleria. 2015;32(4):1591-1594 Free Full Text