Kalaöljy ehkäisee ikääntyvien muistihäiriöitä

Väestö ikääntyy ja muistihäiriöt lisääntyvät. Ongelmaan etsitään nyt ratkaisua ravintolisistä, eritoten kalaöljyn omega-3-rasvahapoista. Ranskan valtion tutkimuslaitoksen tekemä 13-vuotinen seurantatutkimus SUVIMAX osoittaa, että runsas rasvaisen kalan ja kalaöljyn nauttiminen voi ehkäistä ja hidastaa muistin heikkenemistä ja muuta ikääntymiseen liittyvää henkisen tason laskua. Uusi australailainen raportti tukee näitä havaintoja.

Suuri ranskalainen väestötutkimus SUVIMAX aloitettiin vuonna 1992. siihen kutsuttiin 13 017 henkilöä, 5141 ja 7876 naista, jotka tuolloin olivat 45-60-vuotiaita. Joka toiselle heistä annettiin 8 vuotta ruoan lisänä antioksidantteja ja joka toiselle lumetta. Niistä saadut tulokset on julkaistu jo aikaisemmin. Niiden mukaan antioksidantit vähensivät miesten sairastumista syöpätauteihin.

Antioksidantit vähentävät miesten syöpätauteja

Nyt julkaistussa analyysissä tarkasteltiin omega-3-rasvahappojen merkitystä ikääntymiseen liittyvään henkisen tason laskuun. Kalaöljyt kiinnostivat ranskalaistutkijoita, koska niiden tiedetään ehkäisevän ja vaimentavan tulehdusta ja veritulppia. Tutkijat uskovat omega-3-rasvahappojen olevan avaintekijä myös ikääntymiseen liittyvien ongelmien ehkäisyssä.

Tutkijat analysoivat 3294 henkilön antamat tiedot ruokatavoistaan ja kognitiivisista taidoistaan ja tekivät heille lääkärintarkastuksen ja psykologisia testejä. Mitä enemmän tutkitut olivat saaneet omega-3-rasvahappoja, sitä vähemmän heillä oli muistihäiriöitä. Tässä työssä ei annettu kalaöljyvalmisteita, mutta osa tutkituista oli nauttinut niitä omatoimisesti. Tutkijat päättelivät, että pitkän ajan seurannassa kalaöljyn omega-3-rasvahapot ehkäisivät ikääntymiseen liittyviä kognitiivisia häiriöitä. Tulokset puoltavat kalaöljyn nauttimista ruoan lisänä. [1]

Australialainen tutkimus vahvistaa edellä esitettyjä tuloksia. Siinä analysoitiin punasolun kalvon rasvahapot 50 muistihäiriöistä ja/tai masennusoireista kärsivältä ja 29 terveeltä verrokilta. Kaikki tutkitut olivat ≥65-vuotiaita. Muistisairaudessa ja masennuksessa EPAn pitoisuus oli matalampi (0,94 %) kuin terveillä (1,26 %) ja omega-6-pitoisuudet olivat vastaavasti suuremmat kuin terveillä. Suuriin omega-6-pitoisuuksiin liittyi myös masennusoireita. Muistihäiriöt altistavat masennukselle, toteavat tutkijat (Nutritional Physiology Research Centre, University of South Australia, Australia; Australian Technology Network Centre for Metabolic Fitness, Australia). [2]

1. Kesse Guyot E, Péneau S, Ferry M, et al. Thirteen-Year Prospective Study between Fish Consumption, Long-Chain n-3 Fatty Acids Intakes and Cognitive Function. The Journal of Nutrition, Health and Aging 2011;15(2):115-20. Abstract + etusivu / Etusivu suurennettuna
2. Milte CM, Sinn N, Street SJ, et al. Erythrocyte polyunsaturated fatty acid status, memory, cognition and mood in older adults with mild cognitive impairment and healthy controls. Prostaglandins Leukot Essent Fatty Acids. 2011 Mar 8. [Epub ahead of print]