D-vitamiinin puute aiheuttaa diabetesta – Intiassakin

Tänään 14. marraskuuta vietetään maailman diabetespäivää. Tähän sopii mainiosti uutinen Intiasta. Sen mukaan jopa tässä eteläisessä maassa sairastutaan diabetekseen D-vitamiinin puutteen johdosta, kirjoittaa The Times of India. Suomessa jo puolet aikuisista miehistä on diabeetikkoja, kirjoittaa puolestaan Helsingin Sanomat.

Tohtori Anoop Misran työryhmä (Fortis Hospital, Delhi) mittasi seerumin D-vitamiinin pitoisuuden (S-D-25) 184 henkilöltä. Heistä puolet (92) oli tyypin 2 diabeetikkoja ja loput terveitä verrokkeja, jotka olivat samanikäisiä, samaa sukupuolta ja saman painoisia kuin diabeetikot. Koehenkilöiden keski-ikä oli 52 vuotta ja keskimääräinen painoindeksi 28 (olivat siis lihavia).

Lähes 58 % diabeetikoista ja 33 % verrokeista poti vakavaa D-vitamiinin puutetta. Erityisesti diabetesta sairastavilla miehillä oli matalia S-D-25-arvoja. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan Intiassa. Tähän mennessä siellä ei ole edes kuviteltu, että D-vitamiinilla voisi olla jotakin tekemistä diabeteksen kanssa.

"Diabetes yleistyy Intiassa, ja syynä pidetään huonoja ruokatapoja, istuvaa elämäntyyliä, lihavuutta, perinnöllistä taipumusta ja stressiä. Mutta nyt meillä on vahvaa näyttöä siitä, että D-vitamiinin puute voi olla tärkeä syy intialaisten verensokerin nousuun", sanoo tohtori Misra. Tähän asti D-vitamiinin puute on yleensä liitetty vain luukatoon eli osteoporoosiin. "Tämä tärkeä tutkimus pohjustaa tietä uusille hankkeille. Aiomme nyt tutkia, voiko D-vitamiinilisän antaminen parantaa diabeetikkojen verensokerin hallintaa", Misra lisää. Intiassa ja muualla (mm. Sveitsissä) lääkärit määräävät potilailleen jo suosituksia suurempia D-vitamiiniannoksia.

"D-vitamiinin puute johtaa insuliiniresistenssiin ja veren sokeripitoisuuden suurenemiseen, mikä aiheuttaa diabeteksen.  Se on yleinen tauti Intiassa, erityisesti maaseudulla", Misra kommentoi. "D-vitamiini ja kalkki ovat tärkeitä solunsisäisiä tekijöitä, jotka säätävät insuliinin eritystä haiman beetasoluissa."

Kun seerumin D-vitamiinin pitoisuus on pieni, insuliinin eritys beetasoluista vähenee, jolloin veren sokeripitoisuus suurenee. Aikaisempi Delhissä tehty tutkimus osoitti, että D-vitamiinin nauttiminen ruoan lisänä paransi insuliinin eritystä ja auttoi verensokerin hallinnassa.

The Times of India: Lack of Vitamin D poses diabetes