Mielitaudit geneettisesti sukua keskenään

Psykiatriassa on kiistelty pitkään siitä, ovatko skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö eli maanis-depressiivinen mielisairaus ("bipo") eri tauteja vaiko saman häiriön kaksi eri ilmenemismuotoa. Nämä mielisairaudet luokitellaan virallisesti eri taudeiksi (the DSM-IV), vaikka niillä on paljon yhteisiä oireita ja löydöksiä. Samoin niitä hoidetaan samankaltaisin strategioin. Nyt tiedetään, että taudit ovat geneettisesti läheistä sukua keskenään. Sairastumisen riskiä voidaan todennäköisesti vähentää ottamalla erikoiskalaöljyä (E-EPA) ravintolisänä. Se on perusteltua myös sairastuneille senkin vuoksi, että monet psyykelääkkeet (Risperdal, Zyprexa ja Seroquel) lisäävät sydänkohtauksen riskiä (lue lisää). E-EPA sitä vastoin suojaa sydäntä.

Tukholman Karoliinisen instituutin jättitutkimus on ratkaissut kiistakysymyksen: Näillä taudeilla on yhteinen geenitausta, ja siksi ne kulkevat samoissa suvuissa. Henkilöillä, joiden sukulaisilla on skitsofreniaa, on tavallista suurempi riski sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön – ja päinvastoin. Tutkimus julkaistiin 2009 tammikuussa Lancetissa.

Karoliininen instituutti analysoi 30 vuoden ajalta terveystiedot 9 miljoonalta henkilöltä, jotka kuuluvat 2 miljoonaan perheeseen, 30 vuoden ajalta. Tiedot kerättiin ruotsalaisten sairaaloiden ja terveysrekisterien aineistoista vuosilta 1973 ja 2004. Aineistosta löytyi lähes 36 000 skitsofreenikkoa ja 40 000 "bipoa".

Skitsofreenikkojen lapsilla oli 9-kertainen riski sairastua skitsofreniaan ja 3,7-kertainen riski sairastua "bipoon" (muuhun väestöön verrattuna). Vastaavasti bipoa sairastavien lapsilla oli 8-kertainen riski sairastua bipoon ja 4-kertainen riski sairastua skitsofreniaan (verrattuna muuhun väestöön). Nämä tiedot vahvistavat, että nämä kaksi mielitautia ovat geneettisesti sukua toisilleen.

Tutkimuksen uutisoivat muun muassa The Financial Times ja Reuters Health.

Eli Lilly maksaa 1,42 miljardia dollaria Zyprexan laittomasta markkinoinnista

Tohtori Tolosen kommentti

Ruotsalaistutkimuksen valossa ei ole ihme, että kummassakin taudissa käytetään osittain samoja lääkkeitä (mm. Zyprexaa) ja että myös E-EPA-kalaöljy on osoittautunut tehokkaaksi molemmissa tiloissa. Skitsofreniassa psykiatrit määräävät yleensä 2 grammaa päivässä, mutta kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä saattaa riittää puolet siitä. Mitään esteitä ei tietenkään ole käyttää kahta grammaa päivässä. Itse asiassa englantilainen psykiatrian professori Basant K. Puri, joka on tutkinut E-EPA-hoitoa mielitaudeissa jo pitkään, sanoo aloittavansa kaikkien masennuspotilaiden hoidon kahden gramman päiväannoksella. E-EPA (2 g/vrk) on yleensä hyvin siedettyä, sanoo psykiatrian professori Robin Emsley (lue raportti suomeksi).

E-EPA paransi skitsofrenian oireet
Jonathanin vaikea skitsofrenia parani E-EPAlla
E-EPA nopeuttaa paranemista psykoosista
E-EPAn vaikutustapoja skitsofreniassa
E-EPA-tutkimus kaksisuuntaisessa mielialahäirössä
E-EPAn vaikutustapoja kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä
Taulukko E-EPA-tutkimuksista skitsofreniassa
Taulukko omega-3-tutkimuksista masennuksessa