Sydänkohtaus tulee lihavalle nuorempana

Sydänkohtaus tulee – jos on tullakseen – ylipainoiselle ihmiselle monta vuotta nuorempana kuin normaalipainoiselle, kertoo uusi tutkimus. Ylipaino onkin ohittanut tupakoinnin sydänkohtausten suurimpana riskitekijänä, sanoo tutkimusta johtanut tohtori Peter A. McCullough. Raportin julkaisi syyskuun Journal of the American College of Cardiology.

Koska kaksi kolmesta amerikkalaisesta on ylipainoisia, odotamme neli-viisikymmpisten naisten sydänkohtausten räjähdysmäistä lisäystä",sanoo McCullough Reuterin haastattelussa. "Sydäntauti yllättää ihmiset parhaassa työiässä, heidät on otettava sairaalaan, heille on tehtävä sydänkirurgisia toimenpiteitä, heille tulee sydänvika, pysyvä invaliditeetti ja he kuolevat ennen aikojaan”, hän ennustaa.

McCulloughin työryhmä analysoi terveystiedot yli 111 000 henkilöstä, jotka olivat saaneet sydänkohtauksen. Tulosten mukaan normaalipainoset saivat ensimmäisen sydänkohtauksen keskimäärin 74 vuoden iässä, muta ylipainoiset 58-vuotiaina. "Naiset johtivat sekä normaali- että ylipainoisten ryhmissä”, tutkijat kirjoittavat.

Analyysissa tarkasteltiin painoindeksin merkitystä sydänkohtauksen riskitekijänä. Lihominen lisää elimistön tulehdussytokiineja ja voi aiheuttaa valimon seinämän paakun repeämän, mikä puolestaan voi tukkia sepelvaltimon ja aiheuttaa sydänkohtauksen. Kuten tutkijat olettivat, ilmaantui sydänkohtaus painoindeksin ollessa 25,1–30,1 peräti 3,5 vuotta nuorempana kuin jos indeksi oli 18,6–26,0. Lihavilla (30,1–35,0) ensimmäinen sydänkohtaus tuli keskimäärin 6,8 vuotta nuorempana kuin normaalipainoisilla ja sairaalloisen lihavilla (BMI yli 40,0) kohtaus tuli 12 vuotta aikaisemmin.

Tutkimuksen pitäisi herättää ihmiset, joille on kertynyt ylipainoa, tarkistamaan elintapansa ja laihduttamaan itsensä normaalipainoon mitä pikimmin”, McCullough sanoo.

Madala MC, Barry A. Franklin BA, Anita Y. Chen YA, et al, for the CRUSADE Investigators. Obesity and Age of First Non–ST-Segment Elevation Myocardial Infarction. J. Am. Coll. Cardiol. 2008;52:979–985. Abstract